Ei ole heikkoutta pyytää tai ottaa vastaan apua | cardea odottelen

#En löytänyt Alexandran kauppaa mistään, joten laitoin pelin tänne. ^^' #

Liliannea ärsytti pahimman kerran -tosin oliko uutinenkaan, kun hän oli melkein aina jostakin ärsyynynyt?- ja koko ajan tiheään taivaalta hiljaa maahan satavat lumihiutaleet eivät parantaneet punatukan mielialaa tämän välillä pörröttäessä päälaeltaan ja hartioiltaan kasaantunutta lunta pois. Kun hän oli tullut tähän kaupunkiin, oli satanut vettä ja nyt satoikin lunta että vetinen maa oli peittynyt lumivalkean vaipan alle näyttäen siltä kuin seuraava jääkausi voisi olla ihan ovella.
Ihmissusi potkaisi kengällään kiukkuisena lunta kadulta ja jatkoi marssiaan kädessään pieni keltainen muistilappu, missä oli tekstiä sekä kartan näköinen piirustus. Pitikö hänen mennä äskeisessä risteyksessä vasemmalle eikä oikealle? Hän ei nähnyt lappuun kirjoitettua tekstiä millään katujen kylttien metallisilla pinnoilla ja tässä lähellä ei ollut mitään eläinkauppaa. Naista alkoi jo epäilyttää että se mummeli oli neuvonut häntä väärin vaikka oli tehnyt hänelle paperille ohjeetkin. Raskas, lopen kyllästynyt huokaisu kulki ihmissuden huulilta ulos kylmään ilmaan muuttuen höyryksi, Lilyn puristaessa lappua nyrkissään. “Onko tämä kaupunki aina yhtä vaikea!?” hän ärähti ja lähti marssimaan päättömästi seuraten kadunkivetystä ja-
Kas kummaa, siinähän se kauppa olikin. Ja tuossa olikin se rikkoutunut katupylväs mistä vanha rouvakin kertoi.
Hieman helpottuneena Lilianne heitti palloksi muotouneen paperipallon olkansa yli taakseen, jatkaen askeliaan kohti kirjakaupan ovea. Sen avatessaan sekä astuessaan sisään hän katsoi ympärilleen hieman uteliaana sekä samaan aikaan epävarmana, mutta teki jokaisen liikkeensä päättäväisesti astellessa hieman peremmälle pois lumisateesta, riisuen hetkeksi reppunsa minkä päältä karisti lumet lattialle. No niin, nyt voisi alkaakin etsiä sitä kirjaa. Lily kaivoi laukustaan pienen, mustan ja tekonahkakantisen muistikirjan minkä aukaisi yhdeltä aukeamalta silmäillen sen sivuille kirjoitettuja tekstejä. Käsiala oli siistiä sekä kaunokirjoituksenoppien mukaista jolloin sitä olikin helppo lukea.

Hetken luettuaan kirjoituksiaan muistikirjan valkoisilla sivuilla Lilianne laittoi reppunsa takaisin selkäänsä ja pujahti kirjahyllyjen sekaan etsien etsimäänsä. Sitä tosin ei löytynytkään niin helposti kuin hän luuli ja nuori nainen kulki ristiin rastiin vilkuillen hyllyissä olevien kirjojen selkämyksiä, otti välillä kirjan käteensä selaten sitä kunnes laittoi sen takaisin jatkaen taas kulkuaan.
Hän ei ollut pitkäjänteistä sorttia, joten Lily tuskastui tuloksettomaan etsimiseensä nopeasti, rapsuttaen niskaansa mietteliäänä. Ja hän kun luuli että kaikki alkaisi kääntyä valoisimmaksi kun hän löysi tämän paikan.

Kilahdus kertoi asiakkaasta, mutta Alexilla oli täysi työ pelastaa pullia uunista ja samaan aikaan laittaa toista satsia sisään. Vasta muutaman minuutin jälkeen hän kykeni reagoimaan helähdykseen ja astuessaan liikkeen puolelle, nainen mutristi huuliaan nähdessään jo kovaa vauhtia vesilammikon muodostumisen. Nopeasti moppi aseenaan Alex taltutti tuon paholaisen ja etsi asiakkaan käsiinsä.

Alexandra oli laittautunut jälleen omalla tyylillään runotyttömäiseksi ja valloittavat kiharat hän oli taltuttanut baskerin alle.
”Hei, voinko auttaa jotenkin?” Alex kysyi nuorelta tytöltä, joka oli melkein samaa koko luokkaa kuin Alexkin. Heidän eronsa oli selvästi vain siinä, että Alex tiesi missä kaikki oli tai kuuluisi olla.

Pitäen kasvoillaan asiantuntevan, kauniin hymyn, Alex näytti ystävälliseltä ja lähestyttävältä. Hän tarkkaili nuorta tyttöä samalla hieman uteliaana, oliko kuullut toisesta mitään. Pikku kaupunki alkoi vaikuttamaan, sillä, että alkoi kiinnostua muidenkin asioista.

//Ei sille olekkaan mitään, ainakaan vielä. Voisi ylläpidolta kysäistä siitä mahdollisuudesta. BTW. sinulla on hyvä allekirjoitus. Itselläni on sama parissa foorumissa, mutta vain enkuksi//

#Kiitos. Näinkin tällaisen suomennettun jossakin foorumissa jollakulla muulla ja minusta se oli hyvä.#

Lilianne hätkähti olkapäiden jäykistyessä kuullessaan äkkiä naisen ystävällisen ja lämminhenkisen äänen, kääntyen salamana paikoillaan ja iski silmiensä valppaan katseen puhujaan. Heti ensimmäisenä Lily tarkisti kaksikon välimatkan, ollen tyytymätön siihen ja siksi ottikin muutaman pienen askeleen taaksepäin mitään sanomatta pitäen edelleen katseensa toisessa.
Tämä hänen edessään seisova nainen oli kaunis ja siro, näyttäen hyväntahtoiselta mutta asia mistä ihmissusi ei pitänyt toisesta, oli tämän häneen suunnattuna oleva utelias katse. `Uteliaisuus tappoi kissankin ´, tyttö ajatteli mielessään aikoen sanoa sen ääneen toiselle mutta se jäi nyt tekemättä Lilyn huomatessa -tai ehkä paremmin sanottuna tunsi- toisessa jotakin. Muodonmuuttaja? Aivan sama, ei rotukaan kertonut minkälainen joku oikeasti oli.

Lilianne kokosi itsensä suoristuen puhaltaen samalla nopeasti muutaman punaisen hiuskiehkuran kasvojensa editse. Hänen valpas sekä epäilevä katse oli koko ajan pysynyt tässä toisessa joka oli varmaan käytöksestä sekä kysymyksestä päätellen myyjä. “Enpä taida tarvita “, hän tokaisi värittömällä äänellä, mutta epäröinti kuulsi siitä huolimatta. Apu olisi kyllä tarpeen kun Lilianne ei osannut etsiä hakemaansa kirjaansa näistä hyllyistä, mutta ihmissusineitosella oleva ylpeys -sekä aasiin verrattavissa oleva itsepäisyys- estivät häntä pyytämästä sitä tai ottamasta vastaan.

Nämähän olivat loppujenlopuksi vain kirjoja, paperia sekä painettua tekstiä mitkä eivät liikkuneet muusta kuin jonkun muun toimesta, joten ei olisi varmaan vaikeaa löytää yhtä kirjaa? Tarvittiin vain sinnikkyyttä sekä haukankatse. Ja ehkä muutama kaakao kupillinen että saataisiin verisokeri tasaiseksi, ei ollut tullut haukattua nimittäin ennen junaan astumista mitään eikä junassakaan ollut mitään kiinnostavaa syötävä sekä pitkät jonot.

Lähi etäisyydellä, Alex tunsi tutun tunteen. Toinen oli varmaankin muuttuja, mutta oliko tämä vielä kykenyt ottamaan eläimen muotoa, siitä Alex ei osannut sanoa. Hän piti hymyn yllä ja ei näyttänyt reagoivan mitenkään toisen tilan ottamiseen.
”Oletko aivan varma? Hyllyni ovat hieman sekavat, joten jos tiedät mitä haet, voin säästää paljon aikaasi”, Alex sanoi hymyillen niin kauniisti kuin vain osasi. Hän tunsi tämän aasipäisen asiakas tyypin varsin hyvin, tosin yleensä sen edustajat olivat vanhoja miehiä.

Antaen tytölle tilaa, Alex järjesteli kirjoja oikeille paikoilleen vaivattomasti. Hän tunsi aakkoset ja kirjat niin hyvin, että se oli melkein vaikuttavaa nuoren iän takia. Alex oli kuitenkin itse lukenut kauppansa jokaisen kirjan. Siitä oli hyötyä, koska ihmiset kysyivät häneltä usein neuvoa kirjan valinnassa.

Pyyhkäisten huolettomalla eleellä jauho tahran toiselta kädeltä toiselle, Alex ei huolehtinut juuri ulkonäöstään jauhojen kanssa. Hän oli muutenkin kalpea, joten jauho oli melkein parannus.
”Jos etsit tieto kirjallisuutta, se on aivan perällä”, Alex vinkkasi, toivoen osuvansa oikeaan.

//Mulla on tommonen avanakin jossain //

“Olen “, Lily sanoi uudestaan ja tällä kertaa kätkien hyvin sen pienen epäröivän värähdyksen äänestään siirtäen nyt katseensa hetkeksi toisesta läheisiin oleviin kirjoihin, kuin niissä olisi muka ollut jotakin kiinnostavaa mutta oikeasti hän halusi näyttää siltä kuin ei tarvitsisi apua jolloin nainen ehkä jättäisi hänet rauhaan. Ei Lilianne tehnyt sitä tahallaan, että työnsi muita pois lähettyviltään ja esti muita tutustumasta häneen, oikeastaan hän olisi mielellään haalinut ympärilleen sellaisen pienen ja läheisen ystäväpiirin, joihin hän pystyi tosissaan luottamaan.
Mutta häntä ympäröivä näkymätön muuri mikä ikään kuin esti muita lähestymästä häntä, oli rakentunut tytön ympärille pysyen pystyssä vankasti. Siinä tosin oli pieniä halkeamia sekä aukkoja, joista pystyi ujuttautumaan sisään vähitellen ja ehkä joskus muuri jopa sortuisi kokonaan, jolloin Lilianne pystyisi enemmän uskaltautumaan luottamaan muihin.

Tietenkin hän tiesi mitä haki, hänellähän oli taskussaan pieni lappu missä luki opuksennimi isoin tikkukirjaimin kirjoitettuna lyijykynällä. Lily tosin ei tarvinnut sitä sillä hän osasi sen lähes jo ulkoa tuijotellessaan sitä vähän aika sitten kulkiessaan hyllyjen välistä.
Nainen ilmeisesti viimein uskoi häntä alkaessaan asetella kirjoja, Liliannen vilkaistessa toista nopeasti ennen kuin antoi sormiensa kulkea pitkin kirjojen selkämyksiä tarkkaillessaan samalla niiden selissä olevia erilaisia nimiä ja missä ei ollut tekstiä, hän tarkisti varmuuden vuoksi. Katse palasi taas hetkeksi myyjään tämän kertoessa hänelle erään kirjallisuuslajin olinpaikan kaupassa, valitettavasti se ei ollut sitä mitä ihmissusi oli lähetetty hakemaan. Silti Lily vain nyökkäsi pienesti kuitenkaan laittamatta merkille huomasiko toinen sitä vai ei.

Lilianne nappasi yhden taas nimettömäksi jääneen kirjan hyllyltä ja selasi sitä, pysähtyen yhdelle sivulle tällä kertaa silmien alkaessa liikkua kun ne lukivat kuin kone hieman kellastuneelle sivulle painettua mustaa tekstiä; ”Miksi sinulla on noin suuret korvat?” “Jotta kuulisin sinut paremmin.” Lilyn ei tarvinnut lukea tekstiä pidemmälle tajutakseen ottaneensa Punahilkka-tarinasta kertovan kirjan. Se oli ollut hänen suosikki tarinansa jo pikku lapsena isän lukiessa sitä hänelle ennen nukkumaanmenoa. Tytön suosikki kohta oli se kun kirvesmies asteli mökkiin ja lopulta pelasti Punahilkan ja mummon hukan vatsasta, Lily oli aina ajatellut kirvesmiehen olevan kuten Geri; kookas, voimakas ja suojelevainen isä.
Lilyn kasvoille hiipi pieni hymy tämän huomaamatta, kunnes se haihtui pois ja kirja palasi takaisin paikalleen. Ei hänen ikäiset enää voinut lukea lasten iltasatuja.
“Onko teillä historioita käsitteleviä romaaneja?” ihmissusi sanoi hieman vaimeasti, katsomatta myyjään ja oli kuin ei olisi erityisemmin kiinnostunut kysymykseensä olevasta vastauksesta.

Arvellen tytön kysyvän piaan apua, Alex jäi siivoamaan läheisiä hyllyjä. Hän tunsi välillä katseen, mutta näytti siltä kuin ei olisi huomannut mitään. Tytön noukkiessa satukirjan, Alex oli kohottaa kulmaansa, mutta sen sijaan hän polvistui alahyllylle. Siellä hän kyykki, kunnes kuuli kysymyksen, joka keskeytti kaikki ajatus toiminnan tyylisetkin toiminnot.

Suoristautuen hamettaan pyyhkien, Alex viittasi tyttöä seuraamaan.
”Historialliset romaanit ovat...” kirjakaupan pitäjä juoksutti kättään kirjoilla ja pysähtyi yllättäen.
”Tässä”, hän sanoi ja kääntyi hymyilen katsomaan tyttöä.
”Tuossa on Eurooppaan sijoittuvia ja tässä Amerikkaan”, Alex kertoi viitaten kahta erillistä kirjahyllyä. Astellen taaemmas ja antaen tytölle tilaa, Alex jäi odottamaan, josko tyttö pyytäisi lisä apua. Hän piti nyt sopivaa etäisyyttä, muistaen tytön käytöksen hyvin.

Nyt kun Alex asiaa oikein pohti, hän tajusi, ettei kirjakaupassa ollut vieraillut aikoihin muodon muuttajaa. Viimeisin oli ollut niin vanha mies, että eivät he olleet juuri puhuneetkaan muusta kuin tuoreimmasta dekkarista. New Yorkissa ihmisvilinä usein auttoi katoamaan liiankin uteliailta kyselijöiltä.

Lilianne lähti saman tien seuraamaan naista kun toinen viittasi häntä seuraamaan, ollen samalla kuinekin yhä varuillaan mutta katsoi nyt paljon vähemmän naista eikä epäillyt toista yhtä paljon kuin alussa. He pysähtyivät kahden kirjahyllyn väliin, tytön silmien seuratessa myyjän kapeiden sormien kulkua kirjoja pitkin kunnes ne pysähtyivät ja nainen julisti kirjalajin olinpaikan hänelle hymyillen, mihin ihmissusi vastasi taasen nyökkäyksellä.
Hän oli kiitollinen toisen avusta sekä että toinen antoi hänelle tilaa, jotkut ihmiset kun eivät tajunneet sitä edes suoraan puhuessa vaan jäivät edelleen tungettelemaan jokaisen omalle henkilökohtaiselle alueelle. Suorastaan kerjäävät muiden vihoja niskoilleen moiset.
Lily asteli lähemmäksi Euroopan puoleiselle hyllylle, katsoen nopeasti taas kirjojen selkämyksiä ja hymähti jokseenkin tyytyväisyytenä löytäessään hakemansa.

Tummanruskean kantisen kirjan selkämykseen oli painettu kiiltävin kultakirjaimin teksti; Kuningatar Elizabeth. Se oli kuitenkin korkealla eikä lyhyenä Lilianne ylettynyt - hän niin vihasi lyhyyttään - ja myyjäkään ei ollut häntä kovinkaan pidempi.
“Tuota, onko teillä tikkaita tai jotain?” hän kysyi hieman ujosti ja rapsutti niskaansa samalla, katsoen toista kulmiensa alta. “Ja minä olen Lily.“

Seuraillen tummilla silmillään tytön liikkeitä ja tarkkailen kirjan valintaa. Hän seurasi tytön katsetta oikean kirjan luokse. Kuningatar Elizabeth oli varmasti oiva valinta, sillä siinä naisessa oli ruutia. Jos Alex olisi saanut valita kuka olisi ollut sillä vuosi sadalla, tuo nainen olisi ollut ykkösenä.

Naurahtaen lempeästi Alexandra nyökkäsi.
”On, minä en ole koskaan ollut mitenkään pitkä, joten nämä pelastavat päiväni kerta toisensa jälkeen”, Alexandra totesi ja nappasi pienet tikkaat toisen hyllyrivin välistä ja laskien ne sitten oikean hyllyn luokse.

”Hauska tutustua Lily. Alexandra, mutta sano vain Alex. Niin kaikki tekevät”, Alex sanoi hymyillen lämpimästi ja kivuten tikkaille hän otti kirjan ja ojensi tytölle opuksen.
”Se on hyvä kirja. Itse pidin siitä, kun luin. Ei ole mikään tappo tylsä historia romaani”, Alex totesi ja nauroi. Hän oli yliopistossa tutustunut siihenkin taiteen lajiin. Hän oli veikannut, että jossain perustettiin oikeita kilpailuja siitä, kuka sai jännisttävästä historiasta mahdollisimman tylsää.

"Haluaisitko ostaa jotain syötävää? Minä tein juuri uuni tuoreita korvapuusteja kun tulit sisään, vaikka arvaan joutuvani syömään ne melkein kokonaan yksin", Alex kysyi laskeutuessaan alas pieniä tikkaita.

Naisen ystävällisen heleä nauru tuntui kaikuvan hiljaisessa kirjakaupassa, melkein houkutellen Lilynkin hymyilemään mutta tämän kasvot pysyivät mitään sanattomina kuten aina. Myyjätär katosi hetkeksi pois näkyvistä, palaten lähes saman tien mukanaan tikkaat mitkä asetti kirjaa kannattelevan hyllyn alapuolelle ja noukki kirjan ojentaen sen sitten hänelle. Lilianne otti sen mukaan tyytyväisenä ja piti sitä sitten vasten rintaansa kuin peläten että hän hukkaisi sen vielä muiden kirjojen sekaan. Täällä oli paljon kirjoja, mutta sehän oli vain luonnollista paikan ollessa kirjakauppa.
Liliannen katse oli suuntautunut toiseen muodonmuuttajaan, kuunnellen hakemansa kirjan arvostelun toiselta. “Niin olen kuullut “, hän myötäili toista ja nyt hänen kasvoillaan saattoi erottaa - tosin heikosti - pienen hymynpoikasen. Mutta oli kuin kipinästä olisi leimahtunut liekki, tytön silmissä syttyi pieni kiilto naisen kertoessa tehneensä korvapuusteja. Korvapuusteja, uuni tuoreita ja kotitekoisia korvapuusteja? Nyt likka voisi jopa tanssia yhdellä jalalla ja laulaa jotakin.

Kyllä, Lilianne Ibardo oli hyvinkin perso kaikelle makealle ja leivonnaiselle eikä hän koskaan osannut sanoa ei makealle. Kuten ei nytkään hänen sanoessaan hymy kasvoillaan; “Voi kyllä kiitos, mielelläni.“ Tyttö lähti seuraamaan naista, miettien hetken päätänsä vaivaamaan jäänyttä asiaa. “Mitä tarkoitit muuten `yksin´? Jos siis saan kysyä.”

Hymystä oli pieni matka nauruun, joten Alex oli voitolla sillä puolella. Hän tunsi helpotusta, kun vain pienikin hymy kävi jonkun kasvoilla. Ilmeettömyyttä Alex oikeastaan kavahti. Tyttö oli varmasti kovia kokenut, asenne ainakin kertoi jotain siihen viittaavaa, mutta Alex ei aikonut kysellä.
Kirjojen sekaan oli jo tunkeutunut tuore korvapuustien tuoksu, joka sai veden kielelle ja halun iskemään vain kiinni.
”Vampyyrit eivät lämpene pullilleni ja en usko kovinkaan monen ihmisen enään tulevan, joten true blood taitaa olla päivän menestys tuote. Kaikki minkä teen, syövät joko asiakkaat, minä tai sitten lahjon niillä”, Alex jutteli ja asteli tiskin taakse. Hän tarkisti nopeasti kirjan hinnan, jonka ilmoitti kirjaan liimattu tarra.

”Saat pullan ja haluamasi lämpimän juoman kaupan päälle, se kuulostaa minusta ainakin kelpo kaupalta. En nimittäin itse ehtinyt maistamaan näitä”, Alexin loppu lause tuli keittiöstä, kun hän meni hakemaan kahdelle lautaselle hervottomia puusteja. Hän palasi piaan ja laski toisen niistä tytön nenän eteen tiskille.
”Se tekee sitten..” Alex sanoi summan, joka ei ollut mikään halpakaan, mutta kirja oli arvokas. Hän arvosti laatua ja myi laatua, joten roskakirjan hinnalla täältä ei mitään muuta kuin lehtiä viety. Tosin, oli yksi kirjahylly varattu roskallekkin.

Lily haistoi herkullisen uunituoreen pullan tuoksun leijailevan ilmassa, hajuun sekoittuen hieman kaneliakin ja tytön olisi tehnyt mieli vain upottaa hampaansa pullaan muttei niellä sitä, vaan antaa ihanan korvapuustin maun levitä sekä täyttää hiljalleen jokaisen makunystyrän. Hän kuitenkin pystyi olemaan sen verran nahoissaan, että kuunteli Alexin vastauksen kysymykseensä. Niin, ihmissusityttö olikin kuullut tästä True blood:sta ja että sen avulla vampyyrit olivat sitten tulleet esiin ihmisille.

"Selvä ", hänestäkin se oli reilu kauppa, juoma kaupan päälle nimittäin. Lilianne katsoi eteensä laskettua leivonnaista hymyillen tyytyväisesti, siirtäen sitten huomionsa myyjään kuullessaan hinnan, kallis mutta kirjahan oli hyvä. Vaikka se ei tulisikaan hänelle mutta hän saisi silti rahansa.
Lily veti pitkähelmaisen takkinsa taskusta valkean kirjekuoren mitä ei oltu suljettu eikä siinä ollut postimerkkiä, mutta nimi siinä oli. Kirjekuoreen oli kirjoitettu sinisellä musteella, koukeroin kaunokirjaimin "Marla" ja avatessaan sen Lilianne onki sieltä rahat esiin ojentaen sitten setelit Alexille.
"Eräs rouva maksaa minulle, jos haen hänelle tämän kirjan ", Lilianne selitti väärien tulkintojen torjumiseksi. Sen jälkeen kun kirja oli maksettu ja kirje tungettu takaisin taskuun, tyttö laittoi kirjan hyvin talteen reppuunsa, laittoi repun selkäänsä. Tämän jälkeen hän sai keskittyä pullaansa haukaten siitä varovasti palasen. "Juoma voisi olla kaakao?"

Tarkkaillen tyttöä, Alex näki nimen kirjekuoressa, mutta sai selityksen nopeasti.
”Nimi kuulostaa tutulta, käykö hän täällä usein? Yleensä muistan kyllä asiakkaitteni nimet”, Alexandra kyseli ja nyökäten kaakaolle hän käveli tekemään sitä. Hän hämmensi juoman rauhallisesti valmiiksi saaden siitä kuumaata suklaata, kirjaimellisesti.
”Kermavaahtoa?” myyjä kysäisi kulmaansa kohottaen. Hänen mielestään kermavaahto oli pakollinen kaakaossa, mutta ei kaikkien hänen asiakkaittensa mielestä.

Kun hän oli saanut vastauksen ja tehnyt tarvittavat lisäykset, Alex laski juoman Lilyn eteen.
”Kas noin. Siellä on kylmä, joten tämä tekee hyvää”, hän totesi hymyillen lämpimästi ja maistaen omaa korvapuustiaan. Se oli onnistunut loistavasti.

Alexandra kiskaisi korkean jakkaran alleen ja istuutui sille. Hänen jalkansa eivät yltäneet lähellekään maata, joten hän heilautteli toista rennosti ilmassa.
”Jos tarvitset muita kirjoja, niin tule aina kysymään. Normaalisti kykenen hankkimaan melkein minkä vain käsiini, ellei kyseessä ole harvinaisuus”, Alexandra virnisti pienesti, sillä hänen verkkonsa oli laaja ja kyllä hänellä pari harvinaisempaakin oli. Niitä hän säilytti asuntonsa salalokerossa.

"En ole oikein varma. Siitä on aikaa kun olin täällä ", Lily vastasi mietteissään, kertoen huomaamattaan Alexandralle olevansa "takaisin muuttaja". Ei Lilianne sinänsä pimittänyt tietoja itsestään muilta, hän vain ei halunnut puhua niistä ja jos paikallisit poliisit tajuaisivat hänen olevan se sama Lilianne Ibardo, jonka poliisi-isä sekä perhe murhattiin raa'asti, hän joutuisi kertomaan kaiken siitä yöstä. Oliko väärin haluta unohtaa jotakin, mitä ei halunnut muistaa?
"Kyllä kiitos ", Lily vastasi hymyillen naisen kysyessä kaakaosta. Kermavaahtoa kaakaossa teki juomasta entistä taivaallisempaa. Tyttö haukkasi palan pullastaan ettei olisi alkanut kuolaamaan ajatellessaan kaakaota.

"Varmasti tekee." ulkon olikin aika viileää, joten lämmin kaakao tekikin hyvää. Ei vilustuisi helposti tai mitään.
Alexin kertoessa lisää taidoistaan hankkia minkä vaan kirjan, ihmissudelle tuli mieleen jotakin. Vaikka hän ei mielellään muistellut, niin ei hän voinut olla ajattelematta asiaa. "No on minulla jotakin muutakin, mutta se ei ole kirja. Onko sinulla sattumoisin jossain säilössä entisiä lehtiä tai artikkeleita? Noin kahdeksan vuoden takaa ehkäpä, tästä kaupungista?" Tapaus oli silloin varmasti ollut melko harvinainen ja sellaista materiaalia, että se olisi laitettu etusivulleisoin kirjaimin. Kuvista ei niin olisi varma.

Tarkoilla korvillaan Alex sai kuulla, että Lily oli ennen asunut Bon Tempsissä, mutta palannut vasta hiljattain. Ei siis ollut ihme, ettei hän ollut tuntenut tyttöä. Asuivatkohan tämän vanhemmat jossain lähistöllä? Se saattoi olla hyvinkin mahdollista.

Nojaillessaan tiskiin, Alex kuunteli tyttöä tarkemmin, kuin voisi kuvitella. Nainen söi samalla pullaansa ja nyökkäsi lehtien kohdalla.
”Minulla ei ole niitä, mutta ne ovat kirjastossa mikro filmillä ja osa jo netissä. Tekniikka mahdollistaa kaikkea. Oletko koittanut etsiä netistä? Siellä tuntuu olevan nykyään melkein kaikki. Siksi minullakin on läppäri aina täällä”, Alex viittoili pientä konettaan, jonka valot vilkkuivat ilmoittaen päällä olosta.

”Onko sinulla jokin aihe, jota etsit. Täällä käy paljon vanhempia asukkaita, jotka tietävät niin paljon paikan asioista, että se menee yli ymmärryksen. Eräs rouva muistaa kaikki juorut vuosienkin takaa. Oloni on melkein pikku kaupunkilainen hänen käyntinsä jälkeen, mutta newyorkeri pysyy newyorkerina, vaikka tulen läpi kävelisi”, Alex jutteli ja hymyili lämpimästi viimeisille sanoilleen. Hän rakasti Bon Tempsiä, mutta hän ei kyllä muuttunut sen takia.

Aivan, netti. Laaja tietoverkko ympäri maailmaa jota ihmiset olivat alkaneet käyttää nykypäivänä enemmän kuin ennen, jolloin tieto hankittiin kirjoista, lehdistä, paperista ja muilta ihmisiltä. Mutta nykyään sitten kaikki oli vain muutaman minuutin päässä kun näppäili tietokoneelle asiat. Hieno keksintö, mutta myös huolestuttavaa miten suurin osa ihmisistä alkoi välittää vähitellen enemmän koneistaan kuin itsestään ja lopulta sitä saatiinkin sitten lukea lehdistä eristäytyneistä ihmisistä jotka yrittävät itsemurhaa. Mietittäköön siis kahdesti- ellei jopa kolmesti, miten netin kanssa pitäisikään toimia.
Lily vilkaisi Alexin viitoittamaan suuntaan ja näkisi sen pienen läppäri vilkuilevina valoineen, niitä koneita oli jo tuon kokoisina, sekä ehkä jopa pienempinäkin.

Lily mietti hetken. Hän halusi kyllä saada tietoa mitä lehdistö sekä poliisit olivat saaneet selville tytön perheen murhaajista, mutta se taisi nyt edellyttää että hän joutuisi paljastamaan itsensä, mutta mitä sitten? Jos poliisi tulee niin hän pakenisi, siinä hän oli tullut hyväksi vuosien aikana. Ja tuskin tämä myyjätär alkaisi turhaa älinää pitämään, sellaiset ihmiset olivat muuten hyvin rasittavia.
"Ei se ole kovinkaan kummoinen aihe: Etsin vain tietoja kahdeksan vuotta sitten täällä tapahtuneesta perhemurhasta, mihin epäillään liittyvän jokin huumejengi." hän sanoi normaalilla, hieman tylsähköllä äänellä kuin olisi puhunut säästä, mutta vaihtoi nopeasti aihetta kysymällä toiselta, hymähtäen viimeisille sanoilleen; "Olet siis New Yorkista? Isosta omenasta?" Hassu nimi kaupungille.

//Anteeksi etten ole vastannut! Koneeni ilmeisesti ei lähettänyt KUUKAUSIA sitten lähettämääni vastausta ja elelin siinä luulossa, että olen vastannut x'D Välillä minä sitten vihaan tätä nettiä//

Hienostuneesti Alexandra jätti ronkkimatta miksi juuri kahdeksan vuoden takainen murha kiinnosti, kun niitä oli tarpeeksi nykyäänkin. Mielenkiintonsa Alex tukahdutti alkuunsa ja nyökkäsi vain New York kysymykseen.
"Jep, asuin ja kasvoin siellä. En koskaan edes tiennyt tämän paikan olemassa olosta ennen kuin pari vuotta sitten. Herra tietää miten ihmeessä minä edes rakastuin tähän paikkaan, mutta bisnes toimii ja käyn yhä kotikaupungissani. Vanhempani ovat iskostautuneita manhattanille ja sen ulkopuolella ei heistä ole enää älyllistä elämää", Alex totesi virnistäen pienesti ja hörpäten kaakaotaan.

"Mutta niistä lehdistä, niitä voi kuka tahansa käydä lukemassa kirjastossa. Että ei sinun mitään aikoja tarvitse varata. Jos osaat yhtään sanoa päivämääriä tai vuosia niin saat ne varmasti eteesi. Jos menet lehden toimitukseen he antavat sinun myös varmasti lukea vanhoja lehtiä ihan konkreettisesti", myyjä kertoi ja virnisti pienesti. Hän oli viihtynyt melko hyvin lueskellen vanhoja lehtiä kirjastossa ja siksi tiesi asiasta niin paljon. Hän ei muistanut ainakaan nyt mitään huume murhaa tai mitään, mutta ei hän kysellytkään. Tyttö kertoisi jos haluaisi.