Metsästäjän yö /Drakian VS ???

//Tänne voi liittyä kuka tahansa tyyppi, joka ei pelannut kanssani//

Oli synkkä yö Bon Tempsin yllä. Taivaalla oli mustia pilviä. Kuuta ja tähtiä ei näkynyt. Se sopiva metsästysaika vampyyrille nimeltään Drakian Sylvesterille. Vampyyri ajoi mopollaan pitkin kaupungin katuja ja pysähtyi puistoon. Hän jätti mopon parkkipaikalle ja lähti puistoon. Kuului puiden lehtien havinaa ja puistossa vallitsi synkkä hiljaisuus. Vampyyri hyppäsi puun oksalle tarkkailen ympäristöä nälkäisellä katseellaan ja sen jälkeen hän hyppäsi pensaaseen. Kuului pian askelia. Joku oli tulossa. Tai pikemminkin heitä oli kaksi. Vampyyri katsoi tarkemmin, kuka oli tulossa puiston polkua pitkin. Hän näki miehen ja naisen. No niin. Löytyi jotain syötävää. Hyökkään ensin miehen kimppuun ja sitten imen naisen kuiviin, hän ajatteli ja otti takkinsa alta momopojilta varastetun pistoolin ja ampui miestä päähän. Kuollut ruumis kaatui ja nainen jähmettyi paikalle kuin kivi. Vampyyri hyppäsi salaman nopeasti naisen luo ja puri kaulaan. Veren maku valui vampyyrin kurkkuun. Kun vampyyri oli juonut tarpeeksi, hän repi naisen kaalasuonen auki. Sen jälkeen vampyyri katosi äkkiä puistosta, hyppäsi mopn kyytiin ajaten kovaa vauhtia toiselle puolelle kaupunkia.

//Minen ole pelannut ja kun kukaan ei ole tajunnut tulla niin minä tulen //

Vaikka Alexandralla oli hivenen huonopäivä ei sitä hänestä olisi tajunnut juuri mitenkään. Hänen eräs apulaisensa oli paljastunut näpistelijäksi, kun kassaa oli laskettu ja eipä tuo ollut kummoinen työntekijäkään. Alex oli sanonut tämän irti, mutta tyttö oli lähtenyt ovesta haistatellen kunnolla ja näyttäen keskaria. Kun Alexin katse oli välttänyt, hänen soma kylttinsä oli käyty turmelemassa.

Seistessään siinä raikkaassa ulkoilmassa Alex hieraisi kevyesti ohimoitaan ja katseli kyltiiä, josta oli potkaistu lasi rikki ja sitten tuhrittu. Ei nainen mikään viisi peukaloinen ollut, mutta hänellä olisi liikaa kiireitä nyt. Mistä ihmeestä hän sitäpaitsi loihtisi apurin? Tällä hetkellä oli hyvä aika bisnekselle ja kauppa kävi, paitsi yleensä yöaikaan.
"Mitä minä sinulle teen?" Alexandra kysäisi kyltiltä ja huokaisten raskaasti hän lähti raahaamaan painavaa kylttiä pois näkyviltä. Ei hän halunnut asiakkaittensa näkevän sellaista!

Raahatessaan kylttiä nainen huomasi jonkun ajovalot. Jos se olisi asiakas, Alexin pitäisi olla vikkelä, mutta hän ei halunnut sotata melko siistiä mustaa nahkatakkiaan tai mitään vaatteitaan ylipäätänsä. Mustat farkut, mustavalkoinen raitapaita, jossa oli siisti printti ja nahkatakki, jossa oli iso lehti edessä olivat rakkaita, joten niitä kohdeltiinkin niin. Mutta puhtaalla New Yorkin sisulla Alex koetti saada kyltin syrjään ennen kuin ajoneuvo ohittaisi hänet.

Drakian ajoi ja näki jonkinlaisen mielenkiintoisen näyn. Jokunen nuorehjko nainen piteli kylttiä ja yritti tehdä sille jotain. Minkäslaista bisnestä tuo on? Mennäänpäs katsomaan.... ajatteli vampyyri ja hidasti vauhdin mopostaan. Hän pysähtyi naisen viereen.
-Iltaa. Mikä tuo on? vampyyri katseli kiinnostuneena hahmoa ja sitten kylttiä. Hänen mielestään oli outoa tuo puuha yrittää piillottaa tuota kylttiä.
-Tarvitsetteko apua.
Vampyyri virnisti ja odotti vastausta.

Kirous nousi jo syvältä mielestä kun ajaja sitten olikin siinä. Tosin, kirous loppui kun Alex arveli puhuvansa vampyyrille, mutta ei antanut sen vaikuttaa.
"Hyvää iltaa", avuton neitonen totesi ja esitteli sitten raahaamansa asian: "Sitä kutsutaan töhrityksi kyltiksi ja tämä on epätoivoinen operaatio piilottaa se pilaamasta nättiä katua", Alex vastasi ja lopetti kyltin raahamisen puheen ajaksi. Ei kannattanut olla epäkohtelias kahvion omistaja ja kun vampyyrit nyt tunnetusti olisivat kaikkea muuta kuin mukavia tappelu kaveireita. Tekisi hallaa bisnekselle muutenkin.

Miehen tarjotessa apuaan Alex hymyili ja nyökkäsi.
"Apu olisi todella tarpeen, kiitos", kikkarapää totesi ja pohti aikoisiko vampyyri kenties kannella kyltin yksin vai auttaisiko tämä vain painon jakamisessa. Kummin vain Alex olisi äärettömän kiitollinen. Hänen habansa kun oli kokoa herne. Ruumiillinen työ ei ollut kuin leipomisen osaltaan hänen vahvuuksiaan ja kirjojen nosteleminen.

//Heissan, sopiiko tänne tupata mukaan? //

//Veronica: voit tulla mukaan tilaisuuden tullen. Alexilla mitään vastaan?//

Drakian hyppäsi moponsa kyydistä ja sanoi:
-Voit talluttaa tätä mopoa. Voin kantaa sitten tuota kylttiä.
Ruumillinen työ oli vampyyrille helppo työ, hänhän oli just juonutkin verta eikä voimataso laskisi noin nopasti alas. Naisten auttaminen oli jopa hänenkin mielestään kohteliasta. Eihän ole edes koskaan tapellut vastakkaista sukupuolta vastaan.
-Annapa se kyltti.

//Kyllä minun puolestani. Tervetuloa : ) //

Vikkelästi Alexandra teki kuten sanottiin ja katseli mopoa arvioiden. Hän tunsi menopelit kuin omat taskunsa. Isällä oli tapana rassata ties mitä ystäviensä kanssa ja Alex oli opetettu tietenkin kaikki moottoreista ja sylintereistä.
"Mukava menopeli. Pienellä laittelulla minä vannoisin rakastuneeni siihen. Tosin, en petä kuplaani muiden ajoneuvojen kanssa", Alex heilautti päätään lähellä olevaan suloiseen pieneen autoon, joka oli hänen rakkain esineensä kitaran ja vihon lisäksi. Sitä oli huollettu ja rassattu ja hellitty. Se näkyi kunnossakin. Ei tahroja kaikkialla ja pinta kiilsi. Alex oli ylpeä siitä. Hän oli viettänyt tunteja autoa hioessaan.
"Voit laskea sen johonkin, missä sitä ei juuri huomaa. Hoidan sen sitten kuntoon paremmalla ajalla", Alex neuvoi ja hymyili ystävällisesti.

"Pidätkö sinä vanhoista kirjoista tai jostain mitä minä voin leipomosta antaa? Kiitoksena ystävällisyydestä", Alexandra ei lisäksi pistäisi seuraa pahakseen. Hänen kahvilansa oli hiljainen ja joskus se ärsyttikin häntä. Yleensä ihmiset eivät enää liikkuneet öiseen aikaan. New Yorkissa se oli ollut toisin.

Drakian heitti kyltin olalleen ja naurahti. Painava oli, mutta habaa vampyyrillä riitti. Hän kommentoi siitä, että hänen mopostaan tykättiin.
-Se on aika vanha, mutta vielä edelleenkin kätevä.
Sen jälkeen hän raahasi kyltin pienen auton luokse ja ajatteli: Onpas hieno auto! Tytöllä on makua menopeleissä ihan selvästi. Sen jälkeen hän laittoi kyltin muiden tavaroiden sekaan hajoittamatta näitä. Pian hän vastasikin Alexille hymähtäen:
-Luen aika paljon nykyään. Mitäs kirjoja löytyy?

"Varmasti, pienet menopelit ovat", Alexandra totesi ja nyökkäili. Oli hänelläkin ennen ollut pieni skootteri, mutta sen hän oli myynyt aika päiviä sitten pois. Teinivuosien menopeli sai jäädä.
"Mulla on vähän kaikkea laidasta laitaan. Olen epämääräinen keräilijä vanhojen kirjojen osalta, joten niitäkin on. Tosin, jos sellaista haluat katsella niin joudut kyllä kestämään mun tarkkailevaa katsettani. Ne on pyhiä", Alexandra kertoi ja luovutti pyörän omistajalleen tämän saatua hommansa.
"Jätä se vaikka mun autoni viereen niin pääset penkomaan. Käytä niin paljon aikaa kuin haluat. Eipä kukaan varmaan enää tule tähän aikaan", Alex kehoitti ja käveli sisälle jättäen toisen puuhaaman mitä puuhaisi. Ei hän sentään muuten kuin kirjojen kanssa kyyläisi.

Sisällä oli mukavan lämmintä ja Alex käveli pesemään kätensä nopeasti lavuaarissa. Kyltti oli likainen ja hän ajatteli vielä leipoa huomisia leivonnaisia aikansa kuluksi. Ei hän kuitenkaan vielä alkanut mitään sotkea, vaan palasi käsiään kuivaillen kahvilan puolle.

//Heips, eli liityn tässä vaiheessa, kun vaikutti hyvältä kohdalta //

Kaunis, jokseenkin tummanpuhuvan oloinen naishahmo asteli kulunutta tietä kohti kahvilaa. Tämän lantiolle ulottuvat vaaleat hiukset oli kerätty päälaelle poninhännälle, ja niiden latvat keinuivat neidon kävellessä. Naisella oli päällään musta kauluspaita ja mustat housut, kireät reisistä, levenevillä lahkeilla. Jaloissaan tällä oli mustat, pitsikoristellut korkokengät, joiden korko oli noin kaksitoista senttiä. Nainen kohotti siistiä, täyteläisenruskeaa kulmaansa ja vilkaisi mustiksi maalattuja kynsiään ennen kuin astui kahvilan ovesta sisään. Neito vilkaisi ympärilleen vaaleanruskeilla silmillään - piilolinssit verhosivat tämän vaalean vermiollioninpunaiset silmänsä - ja loihti kasvoilleen hillityn hymyn astellessaan kohti tiskiä.

Juuri sopivasti nainen erotti liikettä takahuoneesta, joka luultavasti oli matkalla kahvilan suuntaan. Tämä ryhdistäytyi ja vilkaisi sivulleen katsoen kirjahyllyjä, joilla lojui monia erilaisia kirjoja. Eräs niistä kiinnitti naisen huomion, ja tämä painoi paikan mieleensä kääntyen kohti tiskiä. Hymyillen tämä laski kauniin kätensä, jossa kimalteli muutama valkokultasormus, tiskin reunalle ja vilkaisi tarjottavia. Tämä joisi kahvia, vaikkei se maistuisi hyvältä, onhan hän vampyyri, mutta se ei herättäisi epäilyksiä.

Nyt Drakianin ei ollut muuta kun valita jokunen kirja Alexilta, joten hän päätti ottaa yhden Stephen Kingin romaaneista. Vampyyri sen jälkeen lähti kahvilaan katsomaan, mitä Alex puuhaa ja sanoi:
-Tämmöinen käy.
Hän vilautti kirjaa sitten. Hän jäi rauhassa odottamaan vastausta. Paikalla oli myös joku toinen.

Palatessaan katsomaan mitä hänen auttajansa oli löytänyt Alexandra sai iloita toisestakin asiakkaasta.
"Se käy hyvin. Hyvä kirja, hyvä maku. Haluatko muuta? Valitettavasti siitä alan jo maksuttamaan", Alex kysyi hymyillen ystävällisesti ja merkiten kirjan menneen.
"Voit muuten lukea sitä sohvilla ihan rauhassa ja jos et pidä siitä vaihtaa toiseen. Minä myös ostan kirjoja, jos haluat joskus rokottaa omaa hyllyäsi siinä pölyttyneistä teoksista", nainen kertoi ja siirsi sitten katseensa hymyillen naiseen, jota ei muistanutkaan vielä nähneen.

"Ja mitä sinulle saisi olla? Ihan näin asiasta kukkaruukkun, tämä on kummallisen vilkas yö. Vielä kaksi lisää niin rikkoisin ennätykseni täällä", hän totesi ja hymyili vain ystävällisesti. Oli melkein hämmentävää olla joidenkin kanssa tähän aikaan. Normaalisti nainen näppäili takana näkyvää kitaraansa ja kirjoitteli omiaan. Joskus vakio vampyyrit kävivät kyselemässä harvinaisuuksia ja yleensä Alex kykeni tarjoamaan joitakin mukavuuksia.

Nainen vilkaisi nuorta miestä, joka oli tupsahtanut paikalle ja puhui hetken kahvilanpitäjän kanssa. Neidon silmät siristyivät vain aavistuksen verran, kun tämä tajusi, että toinen oli varmasti vampyyri.. Lajitoveri, siis. Nainen ravisteli itsensä hereille päiväunistaan, ja kääntyi kohti kahvilanpitäjää hymyillen suorastaan viattoman kirkasta hymyä.
"Hei. Ottaisin kupillisen kahvia, olenhan taas yövuoroon töissä. Oletan, etten ole tavannut sinua ennen. Olen Veronica Black, muutin juuri. Aivan ihana idea tällainen kahvila."
Veronica sanoi asiansa yhteen pötköön, arvaten että nuoresta naisesta saattaisi saada ystävän jos pelaisi korttinsa oikein.

Veronica hymyili ja kääntyi sitten hieman, kuin tutkiakseen kahvilaa ja sen kirjoja. Oikea syy hänen huomionsa poiskääntymiseen oli se, että Veronica kuuli jonkin esineen kutsuvan häntä. Ehkäpä sillä olisi hänelle jotain kertomisen arvoista..
"Pahastutko, jos käyn nopeasti vilkaisemassa kirjojanne? Vaikuttavat hyvin mielenkiintoisilta, olet onnistunut hankkimaan hienon kokoelman."
Veronica väläytti taas kirkkaan hymynsä ja asteli kohti hyllyä. Neito juoksutti kättään kirjojen selkämyksillä ja käveli tarkoituksellisen hitaasti, kuin etsien jotakin. Hänen ei oikeastaan olisi tarvinnut, mutta tämä ei herättäisi epäilyksiä.. Veronica oli hyvin epävarma paljastamaan, että oli vampyyri. Tietysti muut vampyyrit arvaisivat sen hyvin nopeasti, vaikka hänellä oli piilolinssit.. Hänestä huokuisi tietty tuoksu, jota ei peittäisi hänen hajuvetensä.

Neito pysähtyi oikean kirjan kohdalle. Tämä kuiskaili hänen nimeään, kutsuen, mutta ääni heikentyi kun hän otti kirjan käteensä. Veronica sulki silmänsä ja koetti tavoittaa esineen hengen, mutta se tuntui liukuvan pois hänen ulottuviltaan. Veronica avasi silmäsä ja kurtisti kulmiaan. Tämä ei ollut normaalia. Ja jos Veronicalla olisi ollut sykkivä sydän, sen syke olisi nyt kiihtynyt hermostuksesta. Neito päätti lukea kirjan, ehkä hän sitten keksisi, miksi se oli kutsunut häntä. Vaaleahiuksinen, epätavallisen kaunis nainen käänsi kirjan ja hätkähti, kun näki kirjan kannessa viisikannan. Tämä henkäisi syvään rauhoittuakseen ja asteli kohti tiskiä kirjan kanssa loihtien kasvoilleen taas kirkkaan, lapsenomaisen hymynsä.
"Lukisin mielelläni tätä, jos käy. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikkakin hieman synkältä." Neito laski kirjan nurinpäin tiskille ja odotti, jos kahvilanpitäjällä olisi vielä lisättävää.
"Täällä on muuten hieno sisustus, oikein onnistuneesti luotu tunnelma." Neito vielä mainitsi hymyillen vinosti.

Drakian lähti istumaan sohvalle. Siinä oli mukavaa rentoutua ja lukea. Yksi tapa unohtaa viime päiviset asiat, kuten vampyyrimetsästäjät ja muut höpinät. Hän ei usein huomannut, että paikalla oli muita vampyyreita, vaikka Veronica oli vampyyri, mutta mies ei sentään tahtonut sanoa mitään vaan oli omassa rauhassa. Ympäristö ja ilmapiiri ei häirinnyt vampyyrin keskittymiskykyä. Vampyyri luki kirjaa sanasta sanaan hyvin hitaasti. Veronica ja Alex puuhailivat omiaan. Pian Drakian muistikin ja laittoi kirjan nahkatakkinsa alle. Ai niin! Piti vielä virittää se mopo uudestaan!
-Anteeksi, käyn ensin ulkona! Tulen sitten! vampyyri heilautti kättään.
Drakian syöksyi salamannopeasti ulos moponsa luo ja kaivoi esiin sen takakontista työkaluja. Sen jälkeen hän alkoi virittämään mopoa. Hän joutui virittämään sitä aina. Vehje oli vanha, joten olikin aina pakko tarkastaa sen kunto ja virittää sitä hiukan. Viritetyt kulkuneuvot slivat laittomia, mutta vampyyri ei siitä välittänyt. Hän ei käyttänyt kypärää ajatessaan, koska siihen ollut rahaa ja muutenkin viime päivinä täytyi rampata ympäri Bon Tempsiä.

Auttaja vampyyri meni istumaan sohvalle, kun uusi asiakas pyysi saada kahvia ja esittäytyikin kehuan myös kahvilaa.
"Kiitos. Emme ole tavanneet ennen. Alexandra Johnson, mutta sano Alex. Millaisena haluat kahvisi?" palvelija tiskin takaa kysyi ja asteli kahvinkeittimensä luokse, jossa oli melko tuoretta kahvia. Hän ei kaataisi kuppia niin täyteen, jos toinen tahtoisi Maitoa tai sokeria.
"Kaikessa rauhassa, se on vähän niin kuin ideanakin", Alex totesi ja kuullessaan toisen käyvän ulkona hän heilautti vain kättään. Hän oli aika rentoa sorttia ja ei siksi kysellyt juuri mitään, elleivät ihmiset selvästi halunneet puhua. Harva halusi.

Toiveiden mukainen kahvi odotti jo pöydällä kun Veronica palasi yhden kirjan kanssa.
"Tietty, varo vain sen kahvin kanssa. En kauheasti lämpene tahroille rakkaissani", Alex kehoitti ja naurahti toisen sisustus kehulle.
"Bon Temps ei kaipaa modernia kahvilaa", Alex vain totesi ja asteli tskshuoneeseen hakemaan maitoa, jonka oli huomannut olevan vähissä.

//Anteeksi, kun olen tällä lailla jökittänyt.. Kiirettä pukkaa näin keväisin //

Veronica kohotti kulmiaan hieman, hymyili ja asteli istumaan tuolille, joka tuntui olevan halukas ottamaan neidon syleilyynsä. Veronica vilkaisi tiskille, ja Alex-niminen kaunotar asteli juuri takahuonetta kohti. Veronica kohautti olkiaan ja avasi kirjan ensimmäisen sivun, kulauttaen kahvistaan jonkin verran.

Luettuaan jonkin aikaa Veronica tajusi, että kirja oli luultavasti alunperin ollut jonkin olion, ehkä vampyyrin, päiväkirja, joka oli sitten myöhemmin julkaistu samantapaisena mutta satukirjana. Nykyään ajatellaan, että se ehkä on arvokas, jonkun ikivanhan vampyyrin käsialaa.. Eräs lause kiinnitti neidon huomion, ja sai kylmät väreet juoksemaan pitkin hänen selkärankaansa. Tämä jatkoi eteenpäin.
"..tähän rauhaisaan kylään, joka muuttuu yhä hullummaksi, saapuu nuori neito, jolla on hiukset kuin kevätpuro, yhtä pyörteilevät, kuin viljapelto on niiden väri. Hän on yksi heistä, jotka tulevat vain välittääkseen ikivanhaa uskomusta, häipymään varjoihin. Neito on kuitenkin muuttuva; hänen kylmä sydämensä kaipaa toista, uskottua, jota tämä ei eläessään saavuttanut." Veronica katsoi, ettei kukaan huomannut ja repäisi sivun alareunasta palan, jossa teksti oli. Vain suojellakseen itseään.

Veronica värähti ja laski kirjan kannen alas, kulautti loput kahvistaan alas kurkusta ja asteli tiskille toivoen Alexin jo olevan siellä.
- Alexandra.. Voisitkohan säilyttää tätä kirjaa jossain muualla kuin hyllyssä? Siinä on jotain niin kiehtovaa, että haluaisin lukea sitä uudelleen.. Täällä. Tulen taas kunhan minulla on yövuoro.. Kiitos kahvista, se oli oikein hyvää. Lähdenkin tästä sitten..
Veronica hymyili kauniisti ja kääntyi kannoillaan, kävellen mustat pitsikoristeiset korot kopisten ulko-ovelle ja astui ulos viileään yöilmaan. Pian tämä kuulikin jonkinlaista koputtavaa ääntä, tai siksi hän olisi sitä kutsunut. Uteliaisuuttaan tämä käveli äänen lähteelle, ja huomasi aiemmin sisällä olleen vampyyrin, ilmeisesti mopon kimpussa, ellei Veronica aivan väärin nähnyt. Vaalea neito pysähtyi ja seisoi aivan hiljaa, liikkumatta ja hengittämättä. Ehkä hän häiritsi nuorta miestä.

Drakian sai viritettyä moponsa ja hymähti itsekseen ja laittoi kaikki työkalut takaisin laatikkoon ja heitti sitten laatikon takakonttiin. Vampyyri tunsi olevan selän takana ja katsahti hitaasti taakseen. Veronica seisoi juuri siinä aivan jäykkänä. Ai sehän tuo tyttö, joka sitten tuli myöhemmin... hän ajatteli ja samalla laittoikin Stephen Kingin romaaninsa takakontiin yhdessä työkalujen laatikon kanssa. Drakianin kädet olivat ihan mustia öljystä.
-Mikäs neitokaisella? hän kysyi ja virnistäen katseli nuorta naista.

//itsellänikin oli kiireitä, koeviikko takana ja pitää tehdä joku ärsyttävä esitelmä//

Uuden tuttavuuden puhuessa Alexandra kohotti katseensa ja otti kirjan käteensä katsoen sitä arvioiden. Ei mokoma ollut juuri säilyttämisen arvoinen mutta silti hän nyökäytti päätään. Tuskin kukaan muu sitä kaipailisi, joten kai hän sen sivuun voisi laittaa.
"Ole hyvä vain ja terve tuloa uudelleen. Minä pidän tämän tiskin alla, joten en usko kenenkään sitä kyselevänkään. Hyvää yön jatkoa", Alexandra toivotti ja jäi katselemaan miten Veronica häipyi hänen pienestä putiikistaan. Ehkä hän oli vainoharhainen selatessaan kirjan sivuja, mutta yllättäen hänen huomionsa kiinnittyi revittyyn kohtaan. Ei helvetti.

Harvoin Alex suutahti, mutta silloin kun niin kävi ei kannattanut olla lähellä. Ilme muuttui ystävällisestä mitään sanomattomaksi ja silmät melkein kylmiksi. Kirjaan ei oltu koskettu hänen ja Veronican jälkeen. Sen kertoi haju. Kun Alexandra oli kirjaa viimeksi käsitellyt sen jokainen sivu oli ollut kunnossa. Yhden kohdan hän oli vain vahvistanut teipillä. Nyt kirjasta puuttui kokonainen tekstin pätkä!

Varmistaen vielä asian, ettei haukkuisi väärää puuta Alexandra kumartui tiskin taakse ja haistoi kirjaa. Hän ei erehtynyt kun sanoi Veronican olevan myös vampyyri. Revitty sivu suorastaan haiskahti siroon nenään. Nopeasti muodonmuuttaja palasi seisomaan ja muiden silmissä kaikki näyttisiltä kuin hän olisi vain kumartunut hetkeksi tiskin taakse. Peliä kuitenkin muutti se tosiasia, että pikku neiti oli vampyyri.

Edelleen ärtyneenä Alexandra astui ulos kirja kädessään ja katsoi arvioiden naista.
"Minä arvostan asiakkaitani, mutta en silloin jos nämä repivät kirjojani", ääni oli hyvin mitään sanomaton ja muodonmuuttaja seisoi kaikessa lyhyydessään sangen arvokkaasti.

Vaaleahiuksinen nuoren neidon kehoon jäänyt vampyyri hymyili toiselle ja tämän punaiset silmät hehkuivat ruskeiden piilolinssien takana. Tämä avasi suunsa vastatakseen, mutta jätti sen sikseen ja kääntyikin ovelle sekuntia ennen, kuin kahvilanpitäjä astui ovesta. Tämä lausui sanansa, ja neito sulki silmänsä sekunniksi.
- Olen pahoillani.. En voi selittää sinulle, miksi sen tein, koska et ymmärtäisi. Lupaan kertoa sinulle joskus, jos pystyt antamaan minulle anteeksi. Voin korvata sen kyllä.. En usko että kirja on niin arvokas kuin miltä se näyttää, rahallisesti siis.
Veronica hymyili varovaisesti, ja samalla tämän nenään kävi epämiellyttävä haju. Alex oli varmasti enemmän kuin ihminen, sen neito tiesi.

Kaunis, kalpea neito otti piilolinssit pois silmistään paljastaakseen vermillioninpunaiset silmänsä, jotka olivat tummuneet yön mittaan. Neito virnisti ja kääntyi vielä toista vampyyria kohden.
- Hyvästi siis, ensi tapaamiseemme asti.. Kunnioitettu lajitoveri.
Veronica nauroi helisevää, kaunista nauruaan ja heilautti kättään Alexille. Sen jälkeen tämä sulautui varjoihin levätäkseen hetkisen.

Drakian puhdisti kätensä rätillään ja Veronican katoessa jonnekin rapsutti takraivoaan. Hän virnisti sitten itsekseen ja kääntyi Alexin puolleen:
-Onko hän tehnyt jotain?
Häntä kyllä ihmetytti, mitä sisällä tapahtui. Hän nojasi mopoonsa ja odotteli rauhassa, mitä Alex vastaisi.

//anteeksi, en pitempää sannut //

Ehkä Veronica ei ollutkaan enää niin tervetullut kuin Alexandra olisi antanut ymmärtää. Tämän kuitenkin tehdessä selväksi, että Alex ei sitä tajuaisi ja selittäisi sitten joskus, muuttujan mieli synkistyi entisestään. Vampyyrit olivat aina niin olevinaan ja tietävinään. Ylpeys kävi lankeamisen edellä.
"Kyllä, sinä korvaat tämän. Tämä ei ole mikään tusina opus", Alex totesi melko viileällä äänellä. Hänen luottamuksensa oli tipahtanut nollaan neiti vampyyrin kohdalla. Hän yleensä aloitti siitä, että luotti kaikkiin edes hieman ja se joko kasvoi tai väheni ja Veronican oli melko lailla miinuksella. Miehelle taas Alex vastasi ystävällisemmällä sävyllä: "Repi kirjani sivusta mukavan kappaleen tekstiä niin, että tarina jää aukonaiseksi. Tämän kokoisessa kirjassa se on sama, kuin paksummasta vedettäisiin parikin sivua".

Välinpitämättömästi Alex katsoi miten toinen otti piilolinssinsä ja hyvästeli miehen. Nätti ulkokuori ei ollut mikään syy mihinkään. Toinen saikin luikkia helvettiin vaikka. Takaisin ei olisi tulemisa ennen korvausta ja senkin jälkeen olisi vähän nihkeää. Alexandralle kirjat olivat rakkaita ja jos niitä vahingoitettiin tahallisesti ja tietoisesti, se sai naisen suuttumaan ja torjumaan sen jälkeen melko sisukkaasti kaikki anteeksipyynnöt. Hän oli luottanut Veronicaan ja tämä oli pettänyt.

Drakian ei muuta kuin vain ihmetellyt nuoren vampyyritytön käyttäytymistä ja muodonmuuttajan suuttumista. Kyseessä oli jonkinlainen kirja, jonka muodonmuutaja Alex omisti. Vampyyri päättikin kysyä:
-Anteeksi, mutta mikä kirja se on? Saisinko sitten katsoa?
Hän venytteli ja käveli moponsa luota Alexin luokse katsellen tätä kyseliäästi "söpöllä", pistävällä katseellaan. Hän halusikin tietää jotakin, vaikka oli kyllä harvoin kiinnostunut omituisista tapauksista. Nykyään kyllä kaikki mahdollinen kirjallisuus kiinnosti jo siitä asti, kun hän alkoi tutkimaan alkuperäänsä ja tutustua legendaarisiin juttuihin tarkemmin.

Saatuaan toisen vampyyrin pois silmistään Alexandra pakotti hermonsa kuosiin ja ojensi kirjan vain toiselle vampyyrille.
"Hiljattain tullut, pieni painosluku eivät tee siitä mitenkään revittävää hupia. Hemmetti", Alex totesi ja mutisi hemmetin loppuun ja käveli takaisin sisälle, sillä ulkona oli liian kylmä. Hän siis vetäytyi suosiolla sisälle ja tiskille napaten käteensä rätin. Hän jynssäisi koko saakelin tiskin puhtaaksi, jotta saisi itsensä todella rauhoittumaan. Ehkä hän olisi lopun yötä hieman vaitonaisempi ja ei hymyilisi niin herkästi, mutta ainakaan hän ei peittelisi ärtymystään. Saakelin vampyyri.

Rytmikäs liike sai rauhoittumisen aikaan ja jo puolessa välissä ALexandra oli tunteidensa emäntä. Hän ei olisi ilahtunut Veronican näkemisestä ennen korvausta. Hän joutuisi hankkimaan uuden kirjan tilalle. No, se oli sen ajan murhe. Tölkillinen coca-colaa ja hän olisi sinut kaiken kanssa.

//Tulen varmaan takaisin jossain vaiheessa Veronican kanssa, korvaamaan kirjan ja selittämään tapauksen.. Olen pahoillani että piti ns. pilata tämä, jotenkin vaan tuntuu siltä -.-'' Ehkä olen vaan liian herkkä persoona //