Have A Nice Day //Sov

Päivä oli kulunut hitaasti ja Alexandran vakioasiakkaat olivat käyneet kahvilla ja selaamassa lehtensä ennen pimeää. Hieman hämärän jälkeen eräs pikku kaupungin asukkaista oli tehnyt hätä lahja ostoksen ja kadonnut. Sen jälkeen Alexandra oli ollut yksin. Hän oli siivoillut pientä kahvila osiotaan ja lopulta tarttunut tomerana toimeen kirjojen järjestelemiseen aakkosten mukaan.

Haaleat kuluneet farkut istuivat ylle hyvin, valkea yksinkertainen kauluspaita ja mustat bootsit olivat sen päivän asuna sangen käytännölliset. Hiukset olivat tutun kiharat ja look muutenkin rennon oloinen, mutta ei liian. Kaulassa roikkui mustassa remmissä ystävättären tekemä medaljonki , johon oli muotoiltu kauniisti pöllö. Alex piti pöllöistä. Päivän asu kommentti olikin ollut: Cowboy hattu ja olet valmis länkkärifilmin sankaritar. Olihan se aika suloista saada sellaista kuulla. Sanoja oli saanut ilmaiset kahvit.

Keikkuessaan jakkaralla Alexandra tuli muistaneeksi vampyyrin, joka oli poikennut kahvilaan. Hän oli juuri saanut viikinki teokset sormiinsa ja ollut tutkimassa niitä kun tämä kaunis olento oli astunut hänen pieneen kahvilaansa. Huomattuaan kirjat tämä oli udellut hieman aihetta, ikää ja niin edelleen. Vastattuaan ja varmistettuaan toisen lähteneen Alexandra oli kiikuttanut kirjat omaan asuntoonsa, tietoisena vampyyrien pääsemättömyydestä sinne, ja lukinnut kirjat kassakaappiinsa. Hän ei halunnut huolimattomuudellaan pilata kaikkea. Hän rakasti kirjojaan, joten niille ei saanut käydä mitään.

Hymähtäen Alex hääsi koko jutun mielestään ja hyräili Bon Jovin Have a nice daytä laittaessaan takana olevia kirjoja järjestykseen. Hän kyllä kuulisi kun joku tulisi ja jos joku olisi niin tyhmä, että kuvittelisi voivansa ryötävä jotain, tämä katuisi. Alex osasi kyllä pitää puolensa. Kummallinen juoru eläimestä, joka puri varasta persuksiin voisi kyllä irrota juttua, mutta ei kukaan häntä epäilisi.

Ilta oli nuori - joillekin se toimitti aamun virkaa. Ei sillä, että Eric olisi enää juurikaan muistanut, miltä aamut tuntuivat. Tuhannessa vuodessa ehti unohtaa paljon. Tai ainakin paljon asioita millä ei ollut niin suurta väliä.
Sen sijaan hän oli kuullut edellisyön aikana jotain, joka saattoi olla tarkistamisen arvoista. Yleensä sheriffi olisi voinut lähettää juokseville asioille jonkun alaisistaan, mutta tämä oli jotain jota kukaan muu ei voisi hoitaa. Yksikään alaisista ei ollut yhtä vanha, eikä yhdelläkään heistä ollut tätä kokemusta, joten parasta oli luottaa omaan apuun. Vampyyri muisteli mitä kuultu asia oli koskenut: Kirjakauppa, kahvila, nainen, kirja... viikinki. Hieman närkästynyt sheriffi oli, löytäessään itsensä oikeastaan edes juoksemasta kirjan perästä, mutta se saattoi olla jotain tärkeää tällä kertaa. Lisäksi asian oli pitänyt odottaa tähän iltaan, sillä eiväthän sellaiset putiikit tunnetusti öisin auki ole.

Parkkeeratessaan autonsa lähistölle Eric kuitenkin päätti ettei tämä veisi kauaa, ja että tärkeämmät asiat - kuten Fangtasia - eivät joutuisi odottamaan turhan kauan. Vampyyri silmäili ovelle kävellessään näkymää. Paikka haisi tosiaan sille mistä asiasta hänelle kertonut oli myös maininnut - muodonmuuttajalle. Eric tarttui ovenkahvaan ja astui sisään - vampyyrin hiljaisuudella ja nopeudella. Milloinka tämä viikinki nyt ei olisi nauttinut itsensä esittelystä tällä tavoin. Todennäköistä tosin siitä huolimatta oli että muodonmuuttaja olisi hänen sisääntulosta havainnut.
Sitä parempi - ellei hän sitten ollut ei-toivottu vieras.

Vaikka kauppaan olisi pyrkinyt maailman paras ninja, Alex olisi kuullut sen. Iloinen ovikello helähti ja Alexandra lopetti hyräilynsä. Elektronisiin vempaimiin ei pitänyt luottaa, sillä iloinen tiuku ilmoitti aina parhaiten ja sitä ei yleensä edes huomattu ennen kuin ovi oli jo auki. Tekniikka ei siis aina korvannut kaikkea.

"Hetki!" Alexandra huudahti ja taiteili varoen kirjat paikalleen. Hänellä ei ollut varaa mennä kolhimaan niitä, sillä kuka nyt kolhittuja kirjoja ostaisi? Ainoan poikkeuksen tekivät vanhat ja keräily arvoltaan suuret kirjat. Ne olivat muutenkin asia aivan erikseen. Viimeinen kirja sujahti paikalleen ja nopeasti hän pyyhkäisi kätensä reiteensä. Vikkelästi Alex hypähti pois jakkaralta ja asteli näkyviin sipaistuaan vallattomat kiharat pois kasvoiltaan, jotka hymyilivät aina yhtä ystävällistä hymyään.

Ensimmäiseksi Alex tajusi olevansa kahvilassaan vampyyrin kanssa. Toiseksi hän muisteli nähneensä toisen jossain ja kuulleensa tämän olevan arvostetussakin asemassa. Kolmanneksi mies oli hemmetin pitkä. Alexandra oli aina ollut lyhyt, mutta nyt hän tunsi itsensä suoranaiseksi kääpiöksi arvokkaassa 157 sentin pituudessaan. Pituuden huipuksi vampyyri voitaisiin luokitella äärettömän seksikkäät, charmikkaat ja syötävän hyvän näköiset kategoriaan. Nämä seikat eivät kuitenkaan lisänneet tai vähentäneet ystävällistä hymyä Alexin kasvoilla.
"Hyvää iltaa ja anteeksi, että jouduitte odottamaan. Miten voin auttaa?" pieni nainen kysäisi ja sujautti kätensä rennosti farkkujensa taskuihin. Vampyyri ei varmasti löytäisi hänen käytöksestään moitteita, siitä Alex piti huolen.

Yleensä kahvilassa ei ollut ruuhkaa tähän aikaan. Muutamat vakio vampyyrit tuppasivat tupsahtamaan paikalle yön aikana, sillä kahvilan aukiolo ajat olivat normaalia huomattavasti pidemmät. Hänen asiakkaansa arvostivat sitä ja mahdollisuutta saada kirjoja käsiinsä. Varsinkin eräs melko nuori vampyyri oli mukavaa seuraa. Tämä yleensä tilasi ABtä ja otti käteensä dekkarin. He yleensä keskustelivat kirjasta samalla kun Alex vaivasi jotain taikinaa herkkujaan varten.

Tiuku. Niinpä tietenkin. Ovissa oli kellonsa, ja Eric vilkaisi tiukua näennäisen mielenkiinnottomasti, vaikkakin tavallaan pettyneenä sellaisen olemassaolosta. Viikinki asettui keskelle puodin lattiaa katselemaan ympärilleen arvioivasti, kun kuuli peremmältä liikettä huudettavan hetkisen. Suljetussa tilassa (lukuun ottamatta isoja - oikeasti isoja rakennuksia, kuten linnoja ja kartanoita) tuntui vampyyri täyttävän entistäkin enemmän tilaa. Toisaalta egolla saattoi olla paljonkin tekemistä asian kanssa. Kun katse oli kiertänyt putiikin ympäri, se asettui lepäämään jonnekin tiskin seudulle. Mielenkiintoa ei riittänyt kuin kirjaan.
Ja ehkä myyjään - häntähän ei ollut vielä näkynyt.

Ja sitten lyhyehkö nainen ilmaantui näkyviin. Ericin pää kallistui aavistuksen samalla kun toinen kulma kohosi hieman ajatuksen mukana. Ilme tosin korjattiin saman tien, varsinkin kun nainen hymyili sympaattisesti takaisin. Päällisin puolin flirttaileva hymy juoksutettiin kasvoille, sillä se tukisi ulkoasua. Ja siitä oli hyötyä. Nainen oli toki muodonmuuttaja, joten sillä ei ollut niin väliä. Mutta Eric halusi tilanteen rullaamaan.
"Kuulin jostain täällä olevasta kirjasta--", mentiin suoraan asiaan, "--joka saattaisi kiinnostaa minua."
Katse pitäytyi myyjättäressä, vaikka suurin yleisilmeen arviointi oli jo tehty. Toisen country-ilme oli varsin tehokas. Ericillä itsellään oli päällään yksinkertaisesti farkut ja nimetön t-paita, sekä auki oleva nahkatakki.
Sopivan epämuodollista, vaikka odotettua olisi ollut että t-paita sentään olisi ollut merkkiä Fangtasia. Tällä hetkellä kookkaan vampyyrin arvoaseman arviointi jäi katsojalle. Toisaalta Ericin nähdessään oli liki mahdotonta olla arvaamatta jotain edes oikeaan suuntaan, asema ja ikä näkyi miehestä ulospäin erittäin hyvin.

Hallelujaa, hänen pieneen liikeeseensä oli astunut vampyyri isolla egolla. Mitäköhän vielä tapahtuisi? Ehkä Alexandra antaisi kaiken tulla omalla painollaan ja ilmekkään ei värähtänyt toisen mennessä suoraan asiaan.
"Nyt minä oletan, että puhutte hiljattain saapuneista kirjoista, joita kohtaan eräs asiakkaani osoitti suurta mielenkiintoa. Hän kertoikin, että saisin mahdollisesti saada vieraakseni samoista kirjoista kiinnostuneet. Viikinkien loppu ajan puolelta peräisin olevat kaksi kirjaa, olenko oikeassa?" Alexandra kysyi ja käveli tiskinsä taakse ja kumartui ottamaan kaksi valokuvaa. Eihän hän pitänyt kirjoja täällä, joten kuvat olivat niiden korvikkeina.

"Nämä kaksi kaunokaista. Jos haluatte nähdä ne ja tutkia niitä teidän pitää suostua siihen, että en päästä teitä enkä kirjoja silmistäni. Ymmärre varmasti syyni myös vaatimukseeni, jonka mukaan käsittelette niitä paremmin kuin omaa henkeänne ", Alexandra näytti kuvat ja ilme oli nyt hieman totisempi, mutta säilytti ystävällisyytensä. Hän rakasti kirjojaan ja oli maksanut tuhottoman paljon näistä kahdesta kappaleesta. Hän oli joutunut tinkimään monesta asiasta sen vuoksi. Onneksi hänellä oli rahastoja takanaan ja vanhempiensa suurehkot tulot. Eikä mikään voittanut sitä tunnetta, kun sai käsiinsä kaksi niinkin upeaa teosta. Hän oli viettänyt tunteja varmistaen, ettei ollut saanut väärennöksiä eteensä ja sen jälkeen laittanut ne turvaan. Siksi hänen vaatimuksensa olivat täydellisen ymmärrettävät. Hän oli lisäksi melko harvinainen antaessaan ihmisten todella tutkia niinkin arvokkaita teoksia.

Hiljalleen Alex oli punninnut vampyyriä ja hänen mielessään kolkutti ajatus siitä, että hänen edessään seisoi mahdollisesti kyseisen historiallisen ajan edustaja. Historiotsijoiden kuuma uni oli mahdollisesti tallustanut hänen eteensä. Herra Jumala, tätä iltaa kannattaisi ehkä muistellakkin joskus. Hän ei kuitenkaan kyselisi. Vampyyri saisi itse päättää mitä kertoisi ja mitä ei. Ei ollut Alexandran asia puuttua kenenkään taustaan, elleivät nämä puuttuneet hänen.

Eric kuunteli naisen virallisenkuuloisia sanoja. Virallisia ja myyviä. Etenkin myyviä. Se toki oli ihailtavaa, myyjän kuuluikin osata myydä. Naisen päätettyä repliikkinsä, ei vampyyri jäänyt miettimään suuremmin vastaustaan.
"Kenties", se oli sopivan avoin vastaus, sillä siihen, mistä ei ollut varmuutta, ei kannattanut sekaantua liiaksi. Sinisten silmien katse seurasi vaativana naista tuon kaivaessa tiskinsä takaa esiin kahta valokuvaa. Vampyyrin toinen kulma kohosi hieman yllätyksestä. Voisiko tämä olla... bingo? Ainakin nainen arvosti teoksia, olkoonkin, että arvostukselle saattoi olla useampikin peruste: Niiden hinta, historiallinen merkittävyys, tai vain yksinkertaisesti sekin, että joku muu oli niistä kiinnostunut. Etenkin kun kiinnostunut oli vampyyri, kuten hän. Naisen jatkaessa puhettaan, arvostus kävikin entistä selvemmin ilmi. Ei sillä, etteivät jo valokuvat olisi puhuneet yksin sen puolesta. Eric ei voinut uteliaalle mielelleen mitään, vaan mietti, missä itse kirjat sijaitsivat. Kenties naisen kotona? Se olisikin hyvä paikka, sieltä ainakaan yksikään vampyyri ei voisi tulla niitä kutsumatta noutamaan.

Mies oli kumartunut hieman valokuvia katsoessaan, mutta kuullessaan naisen lopettavan taas puheensa, Eric kohottautui täyteen pituuteensa. Hienoinen huvittuneisuus vallitsi vampyyrin mielessä tarkasta ehtolistasta. Kuinka hyvään huomaan nainen laskisikaan tällä perusteella kirjat, kun sanoo nämä sanat jo kertaalleen kuolleelle olennolle?
"Ja te ymmärtänette sanojenne epäloogisuuden - no - kohtelen kirjoja kyllä hyvin, ei huolta.", vastaus pidettiin asiallisena, ja äänensävy luotettavana (ehkä hieman sarkastisena kuitenkin), vaikka loppua kohden tyytyväisyyden hymynpoikanen alkoi läikehtiä epäkuolleen kasvoilla. Kuka nyt ei olisi tyytyväinen, kun asia sujui kitkattomasti? Ei vähiten ainakaan pomotukseen ja joutuisuuteen tottunut Eric.
Katse hiipui takaisin kuviin viikingin palatessa ajatuksissaan hieman taaksepäin... hieman, tai hieman enemmän. Sekin aavistus piti ottaa huomioon, halusiko vampyyri välttämättä, että kirjat jäisivät elämään suurta juhlallista elämäänsä, juoruten jälkipolville tarinoitaan. Tuhat vuotias tai ei, juorut eivät silti olleet toivottua viihdettä - jos ne kohdistuivat omaan itseen.
Vampyyrimaailmassa vieläpä, se taisi olla enemmän sääntö kuin poikkeus.

Melkein huokaus pääsi ilmoille, kun vampyyri totesi: kenties. Kenties ei tarkoittanut mitään. Alex tiesi, että hän halusi kyllä tai ei vastauksen. Ne olivat ainoat kaksi mahdollisuutta.
"Arvon herra, kyllä tai ei. Ei välimuotoja, ei kiertelyä tai mitään sanaleikkejä, joiden takana on pienellä kirjoitettuna jotain epämääräistä", Alexandra totesi täysin ystävällisellä äänen sävyllä ja hymymili vinosti.
"Minä en vaadi katsomisesta maksua, en koskemisestakaan. Minä vaadin kuitenkin yksin kertaisen lupauksen jättää kirjat näiden seinien sisälle ja että käsittelette niitä hyvin", jos toinen halusi ostaa, niin luvut liikkuivat melko monissa nollissa.

Sarkastinen äänen sävy sorahti nopeasti korvaan ja Alexandra totesi tästä tulevan piiiiitkä päivä. Hän siis huokaisi kevyesti ja istuutui jakkaralle, ilmoittaen ettei liikkuisi ilman hänen vaatimuksiinsa suostumista.
"Minä en vaadi liikoja hyvä herra. Suurin osa keräilijöistä olisi sullonut nämä kaunokaiset jonnekkin vitriinin ja niin edelleen", Alexandra katsoi vain hetken vampyyriä suoraan silmiin väistämättä ja palautti katseensa sitten muualle. Hän tiesi yllättävän paljon kyseisestä rodusta, kiitos vampyyri ystävien. Yksi heistä näytti astuvan sisään.

"Hyvää iltaa neiti Alexandra", ääni oli ystävällinen ja täyteläinen ja normaaliin tapaansa Alexandra hymyili ja tervehti Emmanuelia. Vampyyri kuitenkin tervehti lajitoveriaan myös kohteliaasti ja kumarsi pienesti. Varsinainen hovikeikari, joka tämä olikin ollut ranskassa ennen suurta vallankumousta.
"Iltaa, sinun kirjasi on kolmannella rivillä keskellä. Toinen hylly ylhäältä katsottuna. Laita edelliset hyllyyn, kuten aina. Sinua saattavat kiinnostaa myös ne pari uutta opusta siinä esittely hyllyssä", Alex totesi ja huomasi Emmanuelin ehkä hivenen liikkuvan kunnioittavammin. Että sellaista peliä. No, Alexandran kirjakahvila, Alexandran valtakunta. Siihen tällä herra iso egolla ei ollut asiaa ja vaikutusvaltaa mitenkään. Emmanuelilla ja hänellä oli selvä sopimus ja kumpikin oli järjestelyyn tyytyväinen. Emmanuel sai kirjansa lainaan palautaen ne määräpäivään mennessä ja jos jotain todella isoa tulisi tämä tulisi hätiin. Nyt vampyyri jätti heidät rauhaan ja Alex istui paikallaan itsepäisesti.

Naisen tiukkana pysyvä - tai jossain äärin tiukentuva ote - keskusteluun ei miellyttänyt. Myyjätär pysyi ystävällisenä äänensävyltään, mutta se ei riittänyt viikingille. Kasvojen ilmeet pidettiin pidettiin kuitenkin tasaisina, pikkulapsia tässä ei kuitenkaan oltu.
"Arvon neiti ei ehtinyt näyttää valokuvaakaan kun kysyi ensimmäisen kysymyksensä.", todettiin kuivasti takaisin, aivan ensimmäiseksi. Vampyyrillä ei kenties ollut auktoriteettia sanoa itsenäiselle muodonmuuttajalle mitään, mutta kunniansa hänellä oli silti. Parasta oli kuitenkin tässä vaiheessa antaa absoluuttinen vastaus, kirjat kun näyttivät olleen valokuvan perusteella mitä haluttiin, ja toisekseen nainen tuntui sitä kuollakseen haluavan, ennen kuin antaisi kullanmurujaan edes toisten katseltaviksi.
"Vastaus on kyllä."

Vain vaivoin noteerasi Eric toisen vampyyrin saapuvan pieneen kirjakahvilaan. Toiselle annettiin nyökkäys, ja pikainen silmäily, mutta sen jälkeen huomio palautettiin myyjään. Toinen vampyyri ei vaikuttanut olevan haitaksi. Ei, ei varmasti, kun myyjätärkin tuon niin tunsi, hnn, no. Miten vain.
"Joten. Uudestaan: Lupaan kohdella... kirjojasi hyvin. Kelpaako tämä, vai vaaditko saman kirjallisena kolmena kappaleena?"
Eric oli tosissaan, ja hän osoitti sen äänensävyllään ja eleillään. Kuitenkaan viikinki ei voinut luonteelleen mitään, ja pieni kepillä jäätä koetteleva -tunnelma saattoi sieltä täältä kuultaa läpi. Niin kauan kuin sellainen ei olisi liian vaarallista, se oli ominaisuus jolle vampyyri ei viitsinyt yrittääkään tehdä mitään.

Ehkä pieni tyytyväinen hymy nousi kiharoiden ympäröimille kasvoille. Hän piti siitä, kun pääsi yhteisymmärrykseen vampyyrin kanssa, mutta ei ehtinyt virkkoa mitään kun Emmanuel jo astui sisään. Heti asiat selvitettyään Alexandra kääntyi takaisin suuren miehen puoleen.
"Minä luotan sinun sanaasi", Alexandra totesi välittämättä lievästä vinoilusta. Hän nousi tuoliltaan ja huikkasi toiselle vampyyrille, että tämä muistaisi kirjoittaa nimet ylös. Hän tiesi nuoremman vampyyrin lähtevän aina melko nopeasti. Niine hyvineen Alex kääntyi ympäri ja käveli ulos takaovesta, jonka viereltä lähtivät portaat ylös.

Päästyään asuntoonsa Alex varmisti ettei sisään näkyisi mistään ja sitten hän käveli kirjahyllynsä luokse, aukaisi yhden ovista, poisti siellä olleet kirjat nopeasti. Kirjojen takana oli vielä hyllyn levy, joka lähti helposti ja tämän takana oli kassakaapin ovi. Melko nopeasti Alex näppäili moderniin vekottimeen tunnuskoodin ja otti varoen vanhat kirjat luokseen. Hän laittoi kaiken paikalleen ja poistui asunnostaan kantaen kirjoja rakastavasti. Hän tunsi vanhan tuoksun ja nahkakannet sormiaan vasten. Hän niin rakasti kirjojaan.

Aukaistuaan oven Alex astui kahvilaan ja kantoi viikingin eteen nämä upeat kappaleet.
"Ole hyvä. Asetu lukemaan ja katselemaan minne haluat", hän sanoi ja laski kirjat hellästi tiskille ja hymyili sitten ensimmäistä kertaa kunnolla.
"Toivottavasti niistä on jotain iloa", hän totesi ja yllättyi huomatessaan Emmanuelin olevan yhä paikalla. Hän kohotti kulmaansa ja vampyyri katsoi merkitsevästi viikinkiä. Ilmiselvästi Alexin pitäisi siis todella hieman varoa.
"Hyvät valinnat. Varsinkin tuo Stieg Larsonin kirja. Ruotsalaiset osaavat kirjoittaa dekkareita. Ei millään pahalla amerikkalaisia kohtaan, mutta suurin osa heidän dekkareistaan... ja hahmotkin ovat jo niin puhki kulutettuja. Uskoisin sinun pitävän tuosta", Alexandra totesi ja merkitsi kirjat ylös.
"Luotan sinun makuusi kuten aina. Hyvää yön jatkoa neiti Johnson", Emmanuel sanoi eikä häirinnyt toista vampyyriä kuin kohteliaalla kumarruksella ja Alexandra nyökkäsi ja vilkutti. Hän jäi kaksin viikingin kanssa, kuinka jännittävää.