Kevättä rinnassa

Päivä oli kaunis, kuin naantalin aurinko. Onneksi yhdelle kirjaston hoitajalla oli aamu vuoro, että pääsisi nauttimaan auringon valosta ja sulavista kinoksista. Onneksi töissä ei niinkään paljon kysytty eilisestä mikä antoi tällä nuorelle naiselle rauhallisuutta mieleen. Päästyään töistä ei hän oikein raaskinnut mennä suoraan kotiin missä kaksi vampyyriä oikein nukkui. Mielummin hän meni kävelemään. Kävelyssään naisen sai miettiä kunnolla eilistä ja niitä vaikeita mietteitä saisi ruotuun.
Hänen ajatuksen ja tapa oli nyt niin jyllätty, että ei haluisi puhua vähään aikaan vampyyrien kanssa. Huomatessaan hitaasti, että oli kävellyt ostariin asti sai hänet ihmetyttämään, mutta häntä ei oikein huvittanut mennä shoppailemaan iten muita tyttöjä auttaisi. Toiseksi sielä oli enemään hienoistumalleja, kuin hänelle tehtyjä, vaikka välillä islanti tyttö kävellä sellaisessa kaupassa.
Hienon ja suloisen kahvilan tyttön silmiin pisti ja päätti mennä astumaan sisemmäksi. Oli ihme, kun vatsakin alkoi kurniskella siinä samassa. Tummilla vatteillaan hän asteli sisään ja ihmiset katsoivat häntä omituisena. Miten hänen kaltainen tyttö voisi astua tällaiseen kahvilaan. Ystävällisesti ja ujomaisesti hän kysyi yhden kaakaon ja viinerin. Pitkään aikaan hän ei ole syönnyt tällaista. Hän maksoi ja tarjoilia sanoi tuovansa ne pöytään.
Siinä samassa hän etsi itselleen paikan ja liikkuessaan kaikkien katse katsoivat pysyivät hänessä. Pelkäsivätkö ihmiset edelleen hänen tapaista ihmistä enemmän, kuin vampyyriä. Vai oliko hän lian vampyyrinen kannattaja näköinen, vaikka ei ollut toisinaan. Kauniin ikkunan vierreen hän istaantui ja otti paksun vanhan kirjan esiin luettavaa. Yritäessä piittaamatta siitä mitä muut ihmiset katsoivatkin häntä alkoi ärsyttää. Kirjan hän antoi viedä muille maille. Tarjoilia toi miten hänen täytyikin tuoda. Ystävällisesti Tatu sanoi kiitos tuomisesta mitä oli tilannut.

//Kuka vain tervetullut seuraan mukaan//

//Lievä FAIL kun huomasin vasta nyt viestisi... -.-"//

Marssiessaan katua pitkin Alexandra törmäsi tuttuihin jatkuvasti. Nämä näyttivät hieman katsovan kieroon pitkävartisia saapikkaita, liehuvaa hametta ja napakkaa kauluspaitaa, joiden väritys saappaista lähtien oli mustaa kermaa ja mustaa. Hame oli melko leijuvaa kangasta ja kauluspaidasa risteili muutamia pitsejä ja kaulassa roikkui melko näyttäväkin koru. Alexandra oli kuitenkin niin tunnettu näky jo kadulla, että ei häntä sen kummemmin sitten tuijotettukaan.

Astellessaan kahvilaan hän tunsi sen tietyn tunteen, joka syntyi kun toinen muodonmuuttaja oli lähellä. Alex ei kuitenkaan antanut minkään näkyä päällepäin vaan asteli tiskille hymyillen aurinkoisesti.
"Hei Alex! Mitä kuuluu? Luin sen jutun lehdestä, joka tehtiin sinun kahvilastasi. Näytät kuvissa niin kauniilta!" Tiskillä sillä hetkellä oleva nainen selitti ja tämä oli työskennellyt välillä kirjakahvilassakin.
"Hei Molly. Hyväähän tässä. Ajattelin tulla varastamaan teiltä ideoita kun tänään on vapaa päiväni. Ensimmäinen pitkään aikaan ja minusta tuo juttu onnistui ihan kivasti", kiharapää totesi ja kävi läpi herkullista tarjontaa ja hän päätyi ottamaan palan piirasta ja jääteetä.

Saatuaan haluamansa Alex jäi nojailemaan tiskinluokse ja juttelemaan Mollyn kanssa. Hänen silmänsä kuitenkin etsivät toista muodonmuuttajaa. He olivat kohtuullisen kaukana toisistaan, mutta samassa tilassa ja Alex ei pitänyt hirvittävästi muista kaltaisistaan. Olisi ollut kuitenkin outoa marssia vain sisään ja kääntyä heti ovelta, varsinkin kun kaikki tiesivät hänen olevan puhelevaa sorttia.

Tatu ei syönnyt kaakaotaansa ja samoin viineriänsä. Hänen ajatuksensa lepahtelivat enemmäkseen kirjoitelmassaansa. Koko pöydän ja vasta istuvan tuolin hän otti käyttöönsä. Paksut ja suuret kirjat ottivat haltuunsa sen ja samoin paperi määrä mihin hän kirjoitteli. Onneksi ne olivat vihko muodossa, kuin erilliset paperit. Enemmäkseen hän tekee ja etsii tietoa kielen murteensa oli eilinen saanut hänet paljon tekemään mieli johteita mitä hän nyt para aikaa kirjoitti ne ylös. Jokaisen hän kirjoitti ylös. Enemmäkseen ne oli pohdintoja mitkä loppuivat kysymysmerkkiin. Toiseen vihkoon hän pisti ylös mitä hän oli saanut vastauksia. Sitä Tatu ei tiennyt milloin hän julkaisi kirjansa tai edes julkaisiko edes sitä laisinkaan. Hän ei halunnut, että hänen kirjansa revittäisiin auki sekunnissa. Enemmäkseen hän kirjoitti omille kansalle. Olihan kaikissa vihoissa luki islanniksi; " Ihminen, joka uskallat lukea niin saat perääsi kuoleman. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa, että ihminen on perus lähde muiden ruoaksi. " Se oli aika julmaa, jos kaikki ymmärtäisi hänen puheensa. Onneksi harvat edes ymmärsi hänen kieltään mikä muutama miljoonaa ihmistä osaisi lukea sitä ja harvat asuisivat edes kaukana täältä. Tämä paikka ei muistuttanut lähellekkään kotimaataansa. Vehreys oli ihan kokonaan muuta mitä täälä. Siinä huolessa, että harvat osaisi islantia niin pystyivät lukemaan ja varmasti jäisi loukkuun kirjoitelmiin, että vessasta tullessa hän näkisi kuka oikein lukee hänen kirjaansa. Amerikkalaisten juuret olivat unohdettu kokonaan niin ja eikä edes välittänyt niin eivät he osaisi lukea. Kuitenkana hän ei halunnut muiden varastaa hänen kirjoitelmaansa ja saada haukkunsa, että kirjoita englantia, kun täälä puhutaan sitä. Siksi hän ei oikein jättänyt kirjojaansa ja kirjoitelmia levälleen, jos hän poistuu sellaiseen paikkaa missä hän ei näe. Kirjat olivat englanniksi, kun ihmisiä oli harvempia, jotka ostaisi mitään islanniksi kirjaa amerikassa.

Ennen kaikkea Tatu ei voinut ymmärtää, että Dracula ei ollut eksitty vampyyrien esi-isä ja ihmiset pitivät sitä humpuukkina. Pitivätkö ihmiset nykyäänkin, että se oli satua, kun vampyyrit ovat tulleet komerostaansa? Miten kirjailia tiesi siitä niin tarkasti miten ne kaksi olivat kuvailleen hänelle Draculaa. Siitä alkoi myös toinen vaihe Tatun päässä, että miten ihmissusi oikein tuli ja siitä taas se, että olivatko muuntajat todella lähellä sukua vai ei? Tässä vaiheessa sai tuntea, että elämä oli hyvin monimutakainen maailma. Olise totta, että ihmisudet pystyvät tappamaan vampyyrit ja olivat vampyyrit heidän vihollia, koska kummankin lähde oli ihminen. Miten kaikissa oli edelleen sovussa ja pystyiskö muunta oikein tappamaan vampyyrin? Toisinaan olivat muuntajat heikompia, kuin puhdasveriset ihmissudet. Heille oli annettu oman kirouksen mukana muuttamaan ihmisen samanlaiseksi, mutta pysyisi samaa tasoa toisinaan, kuin muuntaja. Joillakin tuntemuksella ja tietoutensa avulla Tatu pitää ihmisudein olevan muuta sakkia, kuin muuntajat, kun he ainoastaan pystyivät muuttumaan sudeiksi ja ne ihan mihin vain mihin he pystyivät. He muuttuivat niin täydellisesti elävän näköiseksi eläimiksi, kuin hän. Hän muuttui suureksi ihmissudeksi ja hänellä on nytkin tavallista enemmän voimaa mitä yleisesti ihmiseillä oli. Sutena olleessan he olivat vielä voimakkaita vielä, että pystyivät tappamaan vampyyrin. Tietenkin ihmismuodossa menee myöskin, mutta vampyyrin oli pakosti olla, loukkaantunut nuori ja typerä. Ihan muuntajat eivät pystyisi tekemään ihan samaa mitä hän. Kädelläänsä hän sipaisi hiuksiaansa kauemmaksi.

Kynän sauvotessaan tiuhaan tahtiin loppui yhäkkiä ja samassa pää nousi ylös katsomaan uutta tulijaa kahvilaan. Hyvällä kuulolla hän kuunteli mitä he juuttelivat toisilleen. Muuta nuuskaisu hän haistoi mikä toinen oli ei ihminen. Toiseksi vampyyri ei ollut, koska oli aurinkoa ulkona paistattelemassa. Kolmanneksi ihmissusi ei voinut edes puhdas tai likainen. Sen Tatu olisi haistanut, jos otus olisi hänen kaltaisensa tai hieman arvoton mikä oli tullut puraisun mukana. Hetken hän katsoi ennen, kuin kääntyi juomaa kaakaota ja puraisten palasen viineristäänsä. Kynä ei nyt yhtään siuhunut samalla tavalla mitä aijemmin oli siuvonut. Pää ja katse olivat papereissa ja kirjoissa, mutta keski pisteenä oli juuri astuneeseen ei ihmiseen. Nyt hän sai uutta kulmaa mikä kiinnosti ja ne hän kirjoitti ylös uudelle sivulle. Kirjoituksensa ja pohdinnat näyttivät siltä, että hän kirjoittaisi päiväkirjaa ja kirjoitus niin pitkä, että maaseentunut päiväkirjan omistaja olisi. Sitä hän ei ollut lähellekkään, koska hänen elämänsä on ollut hyvin jännittävää ja mielen kiintoisaa.

Oikeastaan Alexandra ei edes kuunnellut, mitä Molly sanoi, mutta hän osasi reagoida siihen toivotulla tavalla. Toisen puhuessa kuitenkin jostain työstä hänen oli terästäydyttävä.
"Tietenkin minä voin katsoa sitä nyt", hän totesi, kun hänen eteensä ojennettiin pieni tietokone. Alex todellakin tajusi näitä vekottimia, joten mielellään hän moisen vääntäisi kuntoon.
"Korvaukseksi lisää piirasta ja jääteetä", hän tokaisi ja meni sillä hetkellä ainoaan vapaaseen pöytään, joka oli kirjoihin hautautuneen naisen edessä. Mitä lähemmäs Alex tuli, sitä voimakkaammaksi tunne kasvoi. Hän tajusi piaan sen johtuvan tuosta lukutoukasta. Huono pöytä valinta, mutta sille ei voinut mitään. Alex säilyttäisi salaisuutensa hautaansa saakka.

Laskiessaan tietokoneen pöydälle Alex vilkaisi ulos ja huomasi lintujen sirkuttavan läheisessä puussa. Se kohotti hänen mielialaansa huomattavasti. Ison kaupungin kasvatti kuitenkin pakottautui katsomaan konetta ja klikkaamaan sen päälle. Sivusilmällä hän tarkkaili naista ja pohti mitä tämä edusti. Toivottavasti ei ainakaan ihmissusia, joiden kanssa Alex ei juuri tullut toimeen. Häntä ärsytti näiden nokkavuus.

Tietokone vilahti päälle ja Alex alkoi tutkia ongelman nimeä. Sirot sormet näpyttelivät näppäimiä ja piaan ongelma oli selvä. Kärvisällisesti kiharapää alkoi käymään läpi konetta ja pala palalta korjaamaan sitä. Ei hänellä juuri nyt kiire ollut muualle. Hän voisi siis aivan hyvin korjata tämän ja sitten vaika mennä kirjastoon ja hakea hyvän dekkarin. Suklaata vielä jostain niin hän olisi maailman onnellisin nainen.

Mitä olikaan tapahtunut heidän ympärillää muihin asijoihin Tatu ei ollut yhtään kiinnostunut. Kynä siuvasi niin, että kertoi hyvin tarkaan mitä hänen ymärilleensä oli ja todella tarkaa vaisesti hän kuaili ihmiset kirjaansa, mutta niistä kaikkista hän kirjoitti hyvinkin naisen, joka avasi tietokoneen ja miten oli saanut vapaan vaikea pöydän itselleensä käyttöön nyt. Juuri myös näiden kirjoitusten takia hän kirjoitti islanniksi ja välillä jopa ruotsiksi ihan siksi, että kieli säilyy parhaiten. Toisinaan ruotsin kieli säilyi helpommin, kuin islannin. Olihan se ihmisten proffien laskunnoissa, että islannin kieli katoaa ennen ruotsin kielen. Pohjoismaisen yhteiskieli oli ruotsi ja suurimmat herrojen täytyi puhua sitä kieltä. Ennen melkein samalla lailla oli keski eurooppa enemmäkseen mihin erikeen pari kaukanaa olevaa valtiota osaisi yhteis kieli mikä oli raska. Jokaisessa hovissa puhuttiin sitä ja suureissa piireissä. Kieli mikä hallitsi nykyään oli kerjäläisten kieli. Nyt aikojen saatoksissa englanti on työihmisten kieli mitä puhutaan jokaisessa kolkassa ja ehkä myös amerikka on vaikttanut siihen, koska kaikki ihmiset ovat muuttuneet sinne ja miten he selviäisivät toisten kanssa ja oli englanti. Onneksi ensimmäiset muuttajat olivat englannista kotoisin eikä siksi espanija tullut sen kieleksi, mutta nykyään oli se vaara, että englanti kaikkoaa sieltä, kun espanilais ihmiset eivät viitsi oppia englantia niin englantilaiset joutuvat puhua sitä kieltä. Ajan mittaa nähtävästi kaikki alkaa puhua espanijaa ja muut kielet jäävät historiaan. Varmaakin saatokissa tulee sala kieliä mitkä ovat otettu sieltä, kuin täältä vanhoista sanoista. Sitten tulee muotia osata niin monta kieltä, kuin voikin. Se kieli taito on ainoastaan mahdollista rikkailla ja varakkailla pistää lapsensa sellaiseen kouluun. Pää kielestä tulee jälleen työntekijöiden kieli.

Kielen kulku oli melkein tai no ainakin tuntui ihmissusien välissä ja muuttajien kanssa. Miten muuntajat ovat syntyneet tähän maailmaa oikeasti? Olivatko hekin saanut kirouksen yhden kaultaan ja nyt niitäkin oli? Mikä nyt Tatua mietitytti oli se, että olivatko muuttajat tarkoitettu pitämään maapallon eläin lajien väliin tasapainoksi mitkä ovat sukua ihmissudeille ja noidille. Noidillakin oli mahdollisuus oppia muuttumaan jonkinlaisesti muuttujia yhdeksi eläimeksi. Romian taas olivat enemmän hänen kaltaisia kertomuksi, että he muuttuivat tahdon voimalla miten puhdasverinen ihmissusi tekeekin joskus. Keltaiset silmät ja muut olivat lisä regrisiittaa. Noi ajatukset saivat Tatun katsomaan hetken eteensä, kuin olisi nähnyt aaveen jossakin edessäänsä. Totaallisesti ei, koska hän sai pälkähdyksen siitä ihmeelisestä asiasta oman lajin historiasta. Samassa hän muisti, että naapurin käyttäjällä oli tietokone mukaan juuri sopivasti. Hän nousi, kuin olisi kala kuivassa maassa ja valmiiksi kuolleisiin pukuun olisi pistetty ja samalla hienoisestu vielä vaatteilla, että kannatti kuolla tyylillä. Naisen luokse hän pysähtyi ja katsoiystävin silmin.
" Anteeksi, olisiko mahdollista käyttää sinun tietokonetta ihan hetken? " Tatu kysyi ystävällisesti.

Hetken päästä Alex sai työstä kiinni ja hän alkoi ajamaan tietokonetta kuntoon. Hiljalleen se parani paranemistaan ja lopulta muuttuja surffailikin lukien päivän uutisotsikoita. Hän ei ollut ehtinyt aamulla lukemaan lehteä, joten nyt hän saattoi keskittyä ulkomaailmaan. Lukemisen kuitenkin keskeytti ystävällinen ääni. Välittömästi ruskeat silmät katsoivat ylöspäin ja hän tunnisti naisen epäluulojensa herättäjäksi.
"Toki, vaikka kone ei ole minun. Molly tuskin pahastuu", Alex sanoi ja käänsi koneen niin, että toinen voisi istua vastakaiselle penkille ja hän ei näkisi mitä tämä tekisi.

Piiraaseensa Alexandra ei ollut kerennyt vielä koskemaan juuri ollenkaan. Nyt hän otti lusikallisen ja katseli ulos rauhallisen oloisena, vaikka hän aisti koko ajan häiritsevällä tavalla toisen. Hänen teki mieli ravistaa päätään tai jotain, mutta ei. Hän söi piirakkaa, joka alkoi maistua tuhkalta. Normaalisti Alex olisi myynyt sielunsa ei-itse-tehtyjen herkkujen puolesta. Hän oli aina ollut vähän liian herkkänä makeaan. Varmaan johtui äidin leipomuksista.

Ruskeat silmät palasivat tarkkailemaan tämänhetkistä tietokoneen käyttäjää. Alexandra oli nähnyt toisen ennenkin, mutta kaukaa. He eivät olleet puhuneet, mikä oli saavutus pienessä kaupungissa, jossa kaikki tiesivät toisensa asiat. New Yorkin hyvä puoli olikin ollut se, että juuri kukaan ei tuntenut sinua.

" Hyvä ja kiitos. " Tatu sanoi ystävällisesti.
Pienesti Tatu oli häkeltynyt, mutta nyt hän kyyristyi tietokoneen kohdelle. Vieressä oli pieni vihko ja kynä valmiina ottamaan muisteja ylös. Aluksi hän otti sen, että vaihtoi asetuksen islanniksi mutkien kautta. Kielen vaihdon hän teki siksi, että vieressä istuva nainen ei saisi siitä mitään vinkejä paitsi kuvien perusteella. Nyt etsinnät alkoivat. Tietenkin hän etsi melkein kaikki googlen kautta, mutta osa ihan toisesta maasta. Kaikki avut ja tut tulivat nyt islanniksi. Näppärästi hän etsi tietoja ja luki kerta heitolla. Jos hän ei ymmärtänyt tai oli jotain hämärää niin Tatu luki monta kertaa, että ymmärtäisi. Mitä muistiion hän kirjoitti välillä ja aina päätteksi tuli kysymerkki muuten kirjaimet olivat iskallinniksi kirjoitettu. Jos osasi islantia ja tarkka silmäinen niin Tatun kirjoituksesta aika hyvin selvää, kun se oli niin siistiä jälkeä. Parissa sivuista tuli hirveitä kuvia ihmissudeista, vampyyreistä ja muutajista ja muista taruolennoissa. Katottuaan tarpeeksi ja oli saanut tarpeeksi irti tiedoista mitä oli saanut niin ketterästi hän otti pois missä hän oli käynnyt ja vaihtoi internetin kielen takaisin amerikan englanniksi.
" Kiitos vielä kerran. " Tatu sanoi ja hymyili hevimäisellä ilmeellänsä.

Kiitettyään avusta hän asteli pöydälleensä ja puraisi viinerist, kuin joi kulauksen kaakaosta. Pohtien hän jäi paikoilleen, kun hän otti ylimääräisiä kirjoja laukkuunsa mikä painoi monta kiloa niiden painosta. Tuolikin vapautui siitä ja oli enemmän tilaa myös pöydällä. Muisti vihko ja pää vihko oli siinä monessa osassa. Kynää hän alkoi näpytellä vihkoa vasten mistä lähti ääni. Se meinasi sitä, että Tatu mietti ja laski päässäänsä mahdollisuutta. Niistä prosenteiksi ja niin edes päin. Voiko todella tarut niin samanlaisia ja oma kultuuri on vain kehittänyt niistä hieman erilaisia. Ainakin sen Tatu tiesi, että ketä uskoivat ihmissusien olevan aitoja ennemmän mitä ennen, koska vampyyrit ovat tulleet kaapista ulos. Varmaakin suden metsästäjät odottavat milloin he tulevat kaapeista ulos ja samoin muutkin otukset. Vampyyrien tuleminen oli enemmäkseen paha asia, koska se vaikutti kaika lailla kaikkii otuksiin mitkä elävät maan päällä.

Vain kerran Alexandra vilkaisi konetta, jonka jälkeen hän rukoili ettei olisi niin tehnyt. Nainen oli katsellut muodonmuutos kuvia ja ne olivat niin yököttäviä, että todellinen muuttuja olisi halunnut vain käskeä toista suksimaan kuuseen ja pysymään siellä. Miksi tämä edes tonki jotain sellaista? Miksi asioiden ei annettu olla niin kuin ne olivat? Mikseivät Alexin kaltaiset saisi elää normaalia elämää? Hän vain nyökkäsi ja otti tietokoneen takaisin. Hän oli pakottanut piirakan alas ja nousi seisomaan tietokone kainalossaan.
"Lähdetkö jo?" Molly kysyi tiskiltä kun Alexandra ojensi tietokoneen takaisin.
"Jep, minua odottaa hyvä kirja kotona ja muistin vasta äsken, että lähetti poika tuo minulle pari vanhaa kirjaa joita olen odottanut iäisyyden. Kerro Markille ja lapsille terveisiä", Alex sanoi ja kääntyi kohti ovea. Häntä yökötti.

Kävellessään kadulla ALexin olo tuntui huononevan. Kuvat vaivasivat häntä ja hänen oli pakko astua sivukujalle. Hän halusi vain.. pois. Hän kaipasi New Yorkia yllättäen enemmän kuin koskaan ennen. Hän tajusi miksi äiti ja isä viihtyivät siellä. He olivat kaikille täysin tuntemattomia, mutta täällä tuo nainen voisi selvittää kaiken Alexista. Jopa sen, että täydenkuun aikaan Alexia ei koskaan näkynyt missään. Hän oli silloin asunnossaan eläimen muodossa tai metsässä.

Hiljalleen Alexandra veti ilmaa keuhkoihinsa ja pakotti tärisevät jäsenensä rauhoittumaan. Ei tuo nainen häntä tutkisi, eihän? Jos tutkisi, hän ottaisi vaikka karhun muodon ja muussaisi. Hänen salaisuuttaan ei kukaan saisi tietää. Hän ei halunnut friikin leimaa otsaansa ja haittaamaan elämäänsä. Vain hänen vanhempansa ja muutamat muut tiesivät muuttumisen taidosta ja niin sen piti ollakin.

Tatu huomasi lehtiön päästä, että nainen oli kurkkinut mitä olikaan etsinyt ja nyt oli lähtenyt pois. Oliko tämä hänen syytäänsä? Ennen kaikkea oliko hänen edessään juuri sellainen otus. Siinä samassa Tatun fantasia alkoi liitämään. Naisen silmissä alkoi liitää ihanuuksia ja tämä pahuus olisi hänessä poissa viimein mikä ärsytti. Kaikkiin asioihin voisi tulla nyt järkinen selitys. Toisinaan ei olisi silloin hän ei voisi enään tonkia yhtään mitään.
Siitä Tatu oli hyvin suruissaan, jos hänen selaaminen oli saanut häädön naiselle. Viineri äkkiä suuhunsa, mutta sitä ennen kaakao juotiin alas. Nopeasti kampeet kassin ja kassi olalleensa missä helposti kantoi painavaa laukkua olalla. Viineri suussa hän juoksi naisen luokse.
" Hei! Anteeki. " Tatu huusi viineri suussa.
Vikkelästi hän otti olasta kiini ja tuli naisen eteen.
" Anteeksi, jos olen loukannut sinua jollakin lailla. Etsin vain ja pohdiskelen sitä, että miten tarinat ovat saaneet alunsa ja ynnämuuta sellaista. " Tatu sanoi viineri suussa.
Viineri meni lopulta alas vatsaansa eikä ollut tiellä kielle.
" Oletko sinä todellakin muodonmuuttaja siis neutraali? " Tatu kysyi hiljaa.
Katse oli ystävällinen, mutta hyvin utelias.

Yllättäen kahvilassa ollut nainen oli hänen edessään. Alex ei ollut kuullut tämän aikaisempaa huutoa ja nyt hän katsoi tyttöä varautuneempana kuin koskaan. Hän kuunteli hiljaa, liikkumatta, kuin miettien miten pääsisi pois. Ahdistus puristi rintaa, kun toinen kysyi oliko hän muodonmuuttaja ja vielä neutraali. Silloin viha läikähti ja normaalisti iloinen Alexandra katsoi muukailaista synkin silmin.
"Ehkä vampyyrit haluavat olla esillä, mutta eivät kaikki", kiharapäinen totesi hiljaa ja suoristautui koko säälittävään 157 sentin pituuteensa ja katsoi toista silmiin.
"Ja mikä minä olen, ei kuulu sinulle", hän totesi ja käänsi selkänsä naiselle.

Jalat lähtivät kuljettamaan Alexia eteenpäin kujalla ja hän kääntyi kulmasta omaa kauppaansa kohti. Hänen täydellinen lomapäivänsä oli pilalla. Pilalla niin pahasti kuin se vain ikinä voi olla. Hän rakasti eläimenä oloa, siitä ei käynyt kieltäminen, mutta sitä enemmän hän pelkäsi friikin leimaa otsassaan. Se estäisi hänen normaalin elämänsä. Kaikki vain tuijottaisivat häntä. Ehkä hänet teljettäisiin johonkin. Hänet voitaisiin tappaa uhkana yhdyskunnalle.

Oli totta, että Alexandra ei ehkä miettinyt kaikkea loogisesti. Hänen taitonsa oli kuitenkin karmiva. Hän osasi ottaa minkä tahansa eläimen muodon, nähtyään siitä kuvan. Hän tarvitsi vain mallin ja puf. Hän oli kerran nähnyt muutoksensa peilistä, eikä ollut pitänyt siitä. Hän näytti hirveältä ja täysikuun hallitsemattomuus pelotti häntä. Onneksi hän ei sentään ollut ihmissusi, jolloin hänestä olisi tullut verenhimoinen.

Niimpä tietenkin nainen ymmärsi väärin aikakin neutraali sanan. Neutraali tuli siitä, että muodonmuuttaja oli sellainen hieman ihmissuden ja ihmisen risteytys. Tatu huomasi, että nainen oli vihoissaansa.
" Ei tietenkään, mutta voisitte käyttäytyä ystävällisemmin ennen, kuin joku luulee jotakin vielä. " Tatu sanoi pinna kireällä.
Eihänkään halunnut tulla ilmi ihimisille. Olihan se jo selvää, että hänen kaltaisensa otus oli kerrottu ihmisille, jotka seurustelivat hänen kaltaisten otusten kanssa. Naisen sanoista Tatu oli varma, että nainen oli muodonmuuttaja.

Nainen lähdettyään pakoon niin Tatu päätti seurata naista minne menikään. Miten hän voisi saada rauhallisen juttelun naisensa kanssa.
" Onko minussa jokin vika vai mikä sinua mättää? Anteeksi vain, mutta olen ihan samanlainen, kuin sinä. " Tatu huudahti.
Onneksi he olivat hieman syrjässä muilta ja aurinko vielä paistoi, että vampyyrejä ei kuhissu. Tatu seurasi naista hyvällä välimatkalla ja piti hyvää huolta, että pääsisi irti silmistäänsä. Oliko nainen sellainen, että halusi unohtaa oman kaltaisensa otuksensa? Vai mikä oikein naista kummitteli, kun pelkäsi häntä? Se oli pakko olla hänen vaatetus ja tai hänen stailinsa, kuin kaikki muutkin pelkäsi sitä jo.

Kuullessaan, että toinen seurasi häntä, Alexandra jatkoi hetken matkaansa, mutta kääntyi sitten. Hän tuijotti muukalaista ja huokaisi.
"Jutellaan tästä edes muualla. Ajattelin tehdä tästä kaupungista kotini ja se ei onnistu jos minulla on friikin leima otsassani", Alexandra totesi ja hieraisi kasvojaan uupuneen näköisenä. Hän muisti aina miten isä oli sanonut:"Pysy sitten kaukana muista, sillä et tiedä aina keihin luottaa. Minä ja äitisi pakenimme juuri heiltä. Me emme halunneet sellaista elämää. Älä luota heihin". Alexandra ei luottaisi helposti. Hänen isänsä oli näyttänyt arvet selässään, jotka hänen isänsä oli tehnyt, ennen kuin poika oli päässyt pakoon.

Onneksi Alexandran koti oli lähellä, muutaman nurkan takana.
"Tule", hän töksäytti käskyn ja lähti kävelemään kotiaan kohden. Olisi se parempi kuin yleinen tie! Tosin, hän ei veisi toista asuntoonsa vaan kahvilaan. Hän ei halunnut ketään muodonmuuttajaa lähelle perhekuviaan ja henkilökohtaisia tavaroitaan. Oli jo kylliksi hankalaa muutenkin.

Kahvilan luokse päästyään Alexandra aukaisi takaoven ja katsoi tuliko toinen. Ruskeista silmistä ei olisi osannut sanoa mitä hän juuri nyt mietti, paitsi ettei hän pitänyt tästä. Alexandraa ylipäätänsä ahditi tulla nähdyksi eläimenä, kun joku tiesi eläimen olevan Alex. Joskus hän otti kissojen ja koirien muotoja, sillä ne olivat ihan hauskoja. New Yorkissa ongelmana oli kuitenkin ollut rankkurit ja muut sellaiset, joten hän oli liikkunut hiirenä paljon.

Nainen ei voinut uskoa, että miten helpottunut hän oli kuulleessaan naisen sanat. Mielessäänsä hän hyppeli edes ja takaisin. Enemmäkseen hän nosti hiukset korviensa taakse ja katsoi ystävällisesti hänen kylmillä jään sinisillä silmilläänsä. Tatu luotti jonkun verran naiseen, että uskalsi kulkea naisen perässä. Jos ongelmia tulisi hän niin käyttäisi niksejäänsä päästäkseen pakoon. Vaikka ulkoisesti hän saattaa näyttää, että ei oikeasti piittaisi mistään, mutta todellisuudessa hän välitti ja otti kaikki huomioon ympäriltäänsä.
Mustat kujat ei yhtään pelottanut naista. Päästyään naisen taloon mikä oli kahvila. Se ei ollut ovelaa, jos pelkäsi tuoda omaan taloonsa. Mielummin sellainen paikka missä jonkin verran oliskelisi. Paikka oli kaunis erittäin kaunis. Ihaillen Tatu katseli ympärilleen ja tietenkin hänen silmänsä jumittuivat kirja hyllyyn. Mielenkiintoisena hän katsoi kirja hyllyä, mutta ei koskenut.
" Etkö pelkää, että joku varastaa sinun kirjoja eikä palauta niitä takaisi. Muuten sinun kahvilasi on hyvin kodikas paikka. " Tatu sanoi ja kääntyi katsomaan naista hymyillen.

Nyt Tatu oli varovainen ainakin yritti olla varovainen, että hän ei satuttaisi pahasti naista.
" Olen Tatu tempsin kirjaston hoitaja. " Tatu esitteli itsensä naisen ainakin aluksi.
Tatu ei oikein tiennyt miten hän alottaisi puhumisen naisen kanssa. Miten olisi sopivaa, että hän ei loukkautuisi naista enempää.
" Miksi olet noin vihainen? Olenko minä jollakin lailla loukannut sinua? " Tatu päätti aloittaa ja seisoi kirja hyllyn vierellä.

Päästettyään naisen sisään, Alexandra sulki oven ja istuutui yhdelle suurista sohvarykelmistä, joissa ihmiset saivat lukea rauhassa kirjojaan.
"Kukaan ei vie, sillä tunnen kaikki ja viejät tulevat aina palauttamaan huonon omatunnon vuoksi", Alexandra vastasi ja tarkkaili toista. Kuullessaan nimen ja ammatin, hän yllättyi siitä, etteivät he olleet vielä törmänneet. Alex tunnettiin kirjastossa jo hyvin, joten... Ilmeisesti tuurilla oli ollut sijaa asiassa.
"Alexandra", hän totesi yhä varautuneena.

Aloitus meni suoraan asiaan ja Alexandran kasvoilta ei voinut lukea mitään.
"En pidä siitä, että minusta tiedetään. Vampyyrit ehkä nauttivat huomiosta ja mikäs heillä, he ovat vahvoja ja nopeita ja kauniita. Tiedän sen, sillä yksi hyvistä ystävistäni paljastui sellaiseksi esiin marssin aikana. Me olemme... sisäsiittoisia ja ainoastaan vaihdamme muotoamme eläimiksi. En ole vihainen, mutta en pidä tästä myöskään. Vai haluatko sinä kenties, että sinua tujotettaisiin ja osoiteltaisiin?" Alexandra totesi ja pyyhkäisi pari kiharaa pois kasvoiltaan. Ilmasta olisi voinut leikellä paloja.
"Miksi sinä tongit sitä?" Alex kysyi ja katseli toista alta kulmain. Hänestä koko asiaa ei pitäisi juuri esitellä.

Tatu oli yllättynyt, että kirjat eivät kadonnut paikalta. Vau. Hän sanoi ja samalla hän päätti itsekkin tulevaisuudessa tulossa tähän paikkaa syömään ja pohtimaan asioitaansa. Täälä häntä ei varmaakaan niin paljon katottaisi miten tänään siinä kahvilassa.
" Hauska tutustua. " Tatu sanoi iloisella äänellä yhtään pelkoa mielessä.

Varovasti Tatu katsoi naista, että oliko hän iskenyt alun pahasti. Kyllä se siltä näytti ainakin. Ystävällisesti ja hämähtyen hän katsoi Alexia.
" Niimpä tietenkin. Kuka tietääkä onko jotkut vampyyrit joutuneet ihmisen koekaniksi ja sitä tietenkään kukaan halua tulla? " Tatu sanoi pää alhaana ja mietti.
Kuullessaan mitä Alex sanoi lisää kysymystä mikä helpotti, jonkun verran Tatun oloa.
" Koska haluan tietää miten paljon muodonmuuttaja on sukua ihmissutiin? Miten tarninat ovat syntyneet ja ovat erkaneet, että tarinoista löytyy se ero, että ne eivät ole sama? Miksi ihmissudeilla on nälkä syödä ihmisiä, kuin vampyyreilläkin hieman eri muodossa? Ovatko muodon muuttajat jotenkin väli käsi mikä on luotu ja suuniteltu elämää ihmisen rinnalla, kun taas ihmissudet ja vampyyrit taistelevat toisiaansa vasten, koska kummatkin tarvitsevat ihmmistä? Miksi purtu ihmisssusi on melkein samanlainen, kuin muodonmuuttajat ja samoin kosktee puhdasverisiin ihmissusiin. Niin pois päin. Haluan saada tietää rotujen alun, vaikka se tuntuu mahdottomalta. " Tatu sepitti ihan rehellisesti ja valmistautui odottamaan naisen tuomion.

Pakko oli hattua nostaa Tatun jaksamiselle, sillä Alexin suojamuurit pitivät ja lujasti.
"Niin, minä en halua tulla ronkituksi yhteisen hyvän nimissä", Alexandra tokaisi ja irvisti pelkästä ajatuksesta. Hän maksoi veronsa, joten mitä muuta häneltä voitaisiin odottaa? Pitäisikö hänen muka alentua koekaniiniksi vain sen takia, että osasi ottaa pupun muodonkin? Ehei, siihen hän ei suostuisi, ikinä.

Tatun selittäessä syitään Alexandran ilme värähti ihmissusien kohdalla.
"Sinä siis haluat tietää, miten me synnyimme. Miksi me juuri pystymme vaihtamaan muotoamme osa vain täydenkuun aikaan ja osa silloin kun haluaa. Suoraan sanoen, sinun kannattaa pysyä helvetin kaukana muista muuttujista. Minä en tunne yhtäkään, joka pitää tiedon paljastumisesta. Oletko sinä ihmissusi? Ei pahalla, mutta minä en pidä erityisemmin heistä", Alex totesi ja nousi seisomaan. Hän todellakin oli säälittävän pieni.
"Haluatko vettä tai jotain?" Alex kysyi, sillä hän halusi tekemistä.

Alex ponkaisi tiskin yli ja asteli pienelle jääkaapille ja otti itselleen kokiksen. Oikeastaan hänen teki mieli paukkua, mutta ei se sopinut tähän aikaan päivästä. Olutkin olisi ollut ihan mukava, mutta ei.
"Sinä siis uskot, että ihmiset olisivat vain osa ravintoketjua? Huippupetojahan on aina vähemmän kuin saalista. Ihmisiä on paljon, jolloin vampyyreillä ja ihmissusilla on luonnollinen oikeus harventaa heitä, niinkö?" Alexandra kysyi ja kaatoi kokiksen lasiin ja kääntyi katsomaan Tatua. Alexandra ei halunnut murhia, hän halusi lapsia, normaalin miehen, pyörittää kahvilaansa... Ei mitään julmia salaisuuksia tai murhia. Normaali elämä.

//Anteeksi kun tuli ensin Cathyllä//

Tietenkään Tatu ei halunnut pistää naista mihinkän koe kaniiksi, kuin myöskään itsekkäänsä. Sellaisia kokeita hän ei edes tekisi laisinkaan. Olihan siinä se jännittävyys, että onnistuisiko koe, mutta enemmäkseen kirjojen ja dokumentien avulla oli hauskempi saalistaa mitä etsikin. Nyt oli vain toivottava, että Alex ei ymmärtäisi häntä väärin.
Hän kuunteli mielenkiintoisena naista mitä sanoi hänen sanoilleensa. Tarkasti hän poimi joitakin ja alkoi niitä poimimaan. Mitä hän tiesi olisi se, että jokainen muodonmuuttaja joutui vaihtamaan muotoaansa täyden kuun aikana, kun ihmissudet muuttuivat vakituiseksi sudeiksi, kun taas ne saivat muuttua miksi eläimeksi tahansa. Siinä asiassa Tatu oli hyvin mustis, että ei voinut muuttua, kuin sudeksi. Nämä olivat niin risti riitaisia asioita, että Tatu tiesi, että kuolemaansa asti hän saisi etsiä näitä ratkaisuja ja niistäkään hän ei saisi selvää. Pieni osamäärällä hän kuolisi tietojensa mukanaansa.

" Ai minä olen ymmärtänyt, että he voivat muuttua miksi ne haluavat muuttua, mutta täydenkuun aikan heidän on pakko muuttua. " Tatu sanoi pienesti hakoen.
" Ei kiitos. " Nuori nainen sanoi, koska häntä ei halunnut juoda tai vastaavaa.
" Valitettavasti minä olen ihmissusi. No mitä aijot tehdä minulle. Suurilla voimilla ajat minut pois nyt. " Tatu sanoi ja halusi nähdä miten Alex reagoisinyt häänen.
" Valitettavasti ne ovat jo paljastuneet aikoja sitten meidän kaltaisia ovat, mutta suurimaksi osaksi ihmiset vai pitävät niitä satuja miten lapsia peloteltii menemästä sinne ja tänne ja mitä ei saanut tehdä. " Tatu sanoi.
Mikä oli toisinaan totta, että heidät ovat huomanneet, mutta nyky ihmisten järki sanoo, että sellaista ei voisi olla olemassa. Muuten he olisivat huomanneet jos sellaista olisi olemassa. Jos ihminen keksisi jonkun pahan taru hahmon niin se alkaisi elää hyvinkin pelottavana, että ei edes kannattanut keksiä omia otuksia pelotakseen kehenkään.

" Varmaakin sen täytyy olla niin. Jos se ei olisi niin miksi sitten ihmissudet, demonit ja vampyyrit käyttävät ihmisen ihmistä ravintoa hyväkseen? Mutta miksi muodonmuutajilla ei ole sellaista tarvetta, vaikka ovat ihmissudeille sanojen perusteella sukua toisilleen? " Tatu kysäisi.
Siitä tuli, että muodonmuuttaja oli neutraalinen ihmismäinen rotuinen laji mikä ei ole luotu tappamaan ihmistä. Jokaisella otuksella oli jonkunlainen tehtävä, mutta mikä oli muodonmuuntajien? Se sai Tatun murahtamaan mielessä kiukkuisena, koska se söi hänen ajatusta ja eikä mennyt pois. Ajatuksesta huolimatta Tatu huomasi, että Alex putkahti tiskien taakse tekemään jotakin.
" Muuten älä huoli en kuulu mihinkään laumaan. " Tatu sanoi ohi mennen,
Hän oli yksinäinen vaeltaja. Se toisinaan kertoisen, että mikään suuri susi lauma ei tule naisen perään, jos onnistuisi tappamaan Tatun.
" No miksi et pidä kaukalais sukulaisistasi? " Tatu kysyi vielä ohimennen vielä.

Hennosti Alexandra kohotti kulmaansa.
"Tietenkin me voimme ottaa minkä muodon vain. Meidän pitää vain katsoa mallia jostain ja muuttuminen ei ole ongelma. Tosin, yleensä joku suosii tiettyä muotoa. Eikä meidän ole pakko muuttua, se on vain hemmetin vaikeaa pysyä ihmisenä"; Alex totesi ja muisti kauhulla erästä matkaansa, jolloin oli ollut täysikuu ja melkein pakottava tarve muuttua koko ajan. Hän ei enää ikinä haluaisi kokea sitä uudelleen. Kaikki ajatukset katkesivat kun toinen paljasti olevansa ihmissusi.
"Voisin minä ottaa karhun muodon ja ajaa sinut niin kauas soille, että toivoisin sinun vain katoavan, mutta kahvilassani oleva karhu olisi hankala selittää", Alex totesi ja katsoi toista silmät vakavina. Hän ei todellakaan pelkäisi puolustaa itseään.

Hiljaa Alexandra pohti toisen esittämää ruokakysymystä.
"Kyllä vampyyrit ovat minuunkin koettaneet iskeä. Ei minun muuttumiseni heille mikään este ole", Alex totesi ja hymähti. Tosin hän oli muutaman kerran ottanut sitten pulun muodon ja kadonnut paikalta niine hyvineen. Häntä ei huvittaisi olla kenenkään illallisena. Tosin lauma toteamus sai Alexin aivot hetkeksi jumittamaan. Hän oli ihan unohtanut, että sudet pitivät laumoista.

Kevyesti pieni nainen hypähti eräälle tiski tasolle ja alkoi nauraa suorastan kylmästi toisen kysymykselle.
"Miksikö? Miksikö minä en pidä kaukaisista sukulaisistani?" Alexandraa nauratti aivan liikaa ja vei hetken ennen kuin hän rauhottui. Sitten kasvoille nousi niin synkkä ilme, että sellainen tuskin oli edes mahdollista.
"Olisiko sellaisella kuin murhaaminen ja sukusiittoisuus mitään tekemistä?" Alexandra kysyi ja hänen vanhempansa olivat melko kaukaista sukua toisilleen. Kumpikin oli vahvaa tekoa ja se oli tullut Alexandralle.
"Ja teikäläisten pelkkä nenää pitkin katsominen saa minut kiehumaan. Te tapatte ihmisiä ja halvennatte meitä, vaikka te olette juuttuneet yhteen säälittävään muotoon, kun minä voin ottaa vaikka lumileopardin, jos vain näen kuvan siitä" Alexandran silmät olivat kovat ja kylmät. Hän ei pitänyt muodonmuuttajista yhtään enempää kuin ihmissusista.

Mitä enemmän hän sai kuulla muodonmuuntajista Tatu alkoi tulla mustiksi. Hän myöskin olisi halunnut muuttua muuksi, kuin eläimeksi, kuin sudeksi. Toisinaan hän oli hyväksynyt, että hän oli ihmissusi ja tulisi olemaan sellainen. Vampyyriksi hän ei halua tulla mistään hinnasta, vaikka olivat kiehtovia otuksia. Ihmissutena olivat vahvoja ihmisä, mutta olivatko muodonmuuttajat myöskin, jos olisi se ottaisi hänet hyvin ärtyisäksi ja kateeliseksi.
" Vau! Osaat estää, että et muutu. " Tatu sanoi ihaillen ja iloissaan toiselle.
Hänen muuttuminen ei oikein ole onnistunut, että pysyisi ihmisenä. Sitä joillakin ihmeelisellä tavalla oli oppinut Neeran kanssa pysymään järjessä. Se oli ennen kaikki hyvin tärkeä alku, koska ajatukset pysyisi kasassa, vaikka olisi susi. Siitä juolahti mieleenkin mikä ihanuutta oli ihmissudeissa, että heille ei tarvitse olla mikään kopio toisesta.
" Mistä ottaisit kopion, että voisit muuttua karhuksi. Entä jokin muu eläin millä voisit yrittää häätää minut? Muuten olen hyvin vikkelä. " Tatu sanoi.
Se oli totta ja kerran kuussa juoksikin vuorokauden muita susia karkuun.
Tatu ei sinäänsä ihmettänyt, kun ihmissusikin kelpasi heille veren ottamiseksi myös ihmisten ja muodonmuuttajien rinnalla.
" Sinä et viitsi murhata vampyyriä tai te, ette kye murhaamaan teidän voimilla vampyyrietä? " Tatu kysyi.
" Onko teillä voimia ihmismuodassa, että voitte hypätä kymmenen metriä korkealle katolle? " Hän vielä lisäsi ja kertoi naisen kiinostuksesta.

Ainakin edellisestä ottaen pitäisi peruttaa sanasa, koska normaali ihminen ei ollut noin ketterä. Se kertoi enemmän naisen kataudensa syventyvän. Samaan aikaa ihmisuden ylpeys alkoi nousta, mutta se ei ollut niin suuri mitä edelleen oli. Hän oli vain ylpeä mikä oli ja se siinä. Tatu katsoi hämmentyneenä Alexia ja huulensa harotti niin, että näkyi kulmahampaansa pidempi, kuin muiden.
" Niimpä tietenkin. " Tatu hymähti ja katsoi hetken lattiaa.
" Eikö ole ihmeelistä, edes sekottaminen ei auta toista laisinkaan, vaikka olisi sukulainen. Ihmissudet eivät voisi lisääntyä muodonmuuttajien kanssa, vaikka periteinen olemus samanlaista. Kai se on se neutraalin takia ja toinen ei neutraalinen. " Tatu sanoi.
Jos he voisi keskenään risteytymään jälleen mitä aikoinaan niin auttaisi helposti sukusiittoisuuden. Nyt he eivät enään pääse siihen pisteeseen miten koira ja susi edelleen pystyvät tehdä.
" Enemmän epäilen sukusiittoisuus tulee tämän elämän tyylistä mitä silloin. " Tatu sanoi.
Se aika oli ihan erilainen ja silloin oli enemmän sisarpuoli mikä helpotti geenien mullistusta. Nykyään oli enemmän täysiä ja kauemmin sai odottaa, että pystyisi mennä saman sukulaisensa kanssa lisääntyä.

Tatu ei oikeastaan ymmärtänyt laisinkaan Alexiä. Kuin olisi toisinaan hyväksynyt mikä oli, mutta peitti sen toisella tavalla, kun halusi olla enemmän ihminen. Eikä pitänyt hänen kaltaisistaan sukulaisistaansa ja myöskään vampyyreistä. Vampyyri näytti niistä kaikilta kimmoilta olla seurassa ainakin sellaisen fiiliksen Tatu sai. Alex katsoi häntä tiukasta ja kylmästi Tatu oli vain rentomielinen ja erittäin utelian susi. Toisinaan hän oli sellainen susi, joka tunkaisi nokkansa mihin kaappiin vain. Jollakin sattumoisella tavalla hän työnsi väärään kaappiin.
" Olisi toisinaan olla kivaa, kuin sinulla, että pystyt muuttamaan miksi eläimeksi vain, kuin me. En voisi elää toisen eläimen kopiona, koska se ei olisi minä itse vaan toinen, jolla oli minun aivotni. Ihmissudeilla on järjestys mikä pitää kaikki ojenuksessa, mutta teillä ei ole nähtävästi minkäänlaista järjestystä, kuin olla hiljaa ihmisestä. Minusta tuntuu, että sinä olet noitien muodonmuutajien jälkeläinen olemuksen perusteella. Minä olen hyväksynyt itseni mikä minä olen ja enkä halua olla mikään muu. " Vaikka menneisyyttä voisi omalta kohdalta muuttaa. Lauseen perään Tatu sanoi mielessään mitä ei kehtanut sanoa ääneen.

Huokaisten Cathy koputti päätään. Se oi vaikeampaa ottaa muistista, mutta kyllä hän siihen pystyisi ja kun toinen tiedusteli nopeammasta elukasta, Cathy osoitti oven yläpuolella olevaa kuvaa, jossa oli useita elukoiden kuvia muun muassa gepardin.
"En minä ole koettanut. En minä kaipaa mitään verisiä tekoja. Minä haluan tavallisen perheen miehen ja lapsen ja pyörittää tätä kahvilaa. Minä en ala juoksemaan minkään vampyyrin perässä! Enkä minä ole ainakaan pomppinut viime aikoina missään", Alex totesi ja tuhahti Tatulle. Hän istui tasolla ja siemaili kokakolaa, mutta hänen alkoi tekemän mieli viskiä. Se oli harvinainen halu.

Kun ihmissusi pääsi paasaamaan Alexandra katsoi tätä vain hiljaa. Hän kyllä hyväksyi itsensä, mutta ei hyväksynyt sitä, että hänen lapsensa ehkä joutuisivat elää hänen elämäänsä. Eikä hänestä ollut mitenkään hirveää olla toisen eläimen nahoissa. Se oli itse asiassa melko vapauttavaa, sillä ei tarvinnut aina miettiä jotain. Hän ei kuitenkaan enää sanonut Tatulle mitään vaan pohti mitä hän vielä haluaisi. Kikkara pää ei alkaisi vuodattamaan mitään lapsuuden traumojana tai vastaavaa.

Se oli varmasti totta, että ihmissudet olivat järjestäytyneempiä, mutta entä sitten? Muut muodonmuuttajat olivat yleisempiä ja he eivät tarvinneet laumaa ympärilleen. New Yorkin tutuista osa oli ollut Alexin kaltaisia ja heistä oli ollut mukavampaa elää yksin ja melko normaalisti. Täydenkuun aikaan he pysyivät piilossa ja hiljaa, mutta muuten heillä oli mies ystäviä tai naisystäviä ja he elivät täysillä. Kaikilla oli kuitenkin aina tiedossa seuraava täysikuu.

Kokis hupeni hiljalleen ja Alexandran hermot eivät olleet enää niin tiukoilla. Ehkä kotikenttä etu teki sen tai sitten kokiksen juominen. Aivan sama se. Hän ei kuitenkaan ollut enää ottamassa mitään muotoja ja odotti vain mitä Tatu keksisi sanoa.

Se oli harmilliasta, kun nainen ei halunnut jatkaa sukua ja antaa lapsilleensa omaa lahjaansa. Eihän Alex voinnut tietää, että halusiko lapsen samanlaisen taidon mitä äidillä oli. Ennen kaikkea mikä sai Tatun naurahtamaan oli se, että jos sattumaisillaan ihmeen lailla Alex rakastuisi ihmissuteen. Nytkin nainen edes kestänyt hänen läsnäoloaansa.
" Mitä teet, jos rakastutkin omaan lajiisi, ihmissuteen tai vampyyriin? " Tatu kysyi.
Hän itse oli tulisi hyväksymään, kun hän rakastuu niin olisi omaa sorttia ja pudaskin. Ei sille mahda mitään, jos rakastutkin muuhun rotuiseen. Silloin täytyi vain päättää mikä on tärkeintä.
" Se olis ihan haave. " Tatu sanoi, koska toisinaan hän itsekkin halusi sellaisen.
Harmi vain, että hän ei saanut sellaista lapsuuttaansa itselleensä. Vaari oli ainoa, joka miespuolinen perheestä, mutta hän ei muistanut hänestä yhtään.

" Se taitaa olla myös kevättä rinnassa, että olet noin äksy. " Tatu sanoi hymyillen.
Ainakin hän oli huomannut ne urosusien käytöksestä, koska kyhnäsivät kovasti naaraiden luona.
" Miten sinä uskallat tuomita kaikki ihmissudet heti sillä, että on ihmissusi. Jokaisella on kuitenkin oma persoonaa. Ennen kaikkea mitä pahaa minä olen tehnyt sinulle? " Tatu kysyi.
Nyt hän uskaltautui istumaan penkille.

//VAu Cahtykin on päässyt mukaan//

//Ei koskaan saisi lähettää mitään oikolukematta ja kirjoittaessa ajatella ihan omiaan x'D//


Mitä se tuolle tunkeilevalle ihmissudelle kuului, mitä hän aikoi tehdä? Miksi tuo koetti edes käännyttää häntä johonkin aholenniinihana-juttuun? Tuo ronkki liikaa ja kyseli liikaa! Oletti ja teki päätelmiä minkä kerkesi ja.... Alexin pinna alkoi olla katkeamis pisteessä, sillä lapset olivat hieman hetkkä kohta.
"Eikö maailmassa ole jo tarpeeksi lapsia, joille ei ole vanhempia?" Alex kysäisi ja teki melko lailla äänen painollaan selväksi, että Tatun kannattaisi alkaa tukkia turpaansa.

Ärsyynnys tuntui kasvavan kun hänen ärsyyntyneisyydestään huomautettiin. Normaalisti niin iloinen ja pirtsakka Alex oli napauttaa jotain hyvin ilkeeä, kun oveen koputettiin.
"Kysynyt liikaa", Alex vastasi kävellessään ovelle. He olivat varmaankin näkyneet ikkunoista, joten turha leikkiä ettei mitään olisi kuulunut. Oven takana seisoi neljissäkymmenissä oleva Bil, joka väänteli hattuaan vaivaantuneen ja hätääntyneen näköisenä. Vain sen taka Alexandra veti syvään henkeä ja koetti näyttää rauhalliselta. Tarkkaillessaan paremmin miestä Alex tajusi jonkin olevan väärässä.
"Anteeksi Alex, kun minä näin koputtelen. Mutta minun tyttön... tyttöni on kadonnut. Ajattelin, että jos olisit nähnyt jotain..."Ison miehen ääni oli murtua kerran ja Alexandran ilme muuttui lempeäksi.
"Ei, en ole nähnyt häntä. Missä hän oli viimeksi? Hän löytyy varmasti. Eksynyt vain leikkimään liian kauaksi", Alex lohdutti miestä ja tämä vain nyökkäili.
"Niin, niin varmasti. Hänet pitää vain löytää ennen pimeää kun... niin. Tiedäthän sinä", Bil kuiskasi ja näytti kovin hätääntyneeltä. Jos Alexandra oikein muisti tämän vaimo oli kuollut ja nyt miehellä oli vain tyttärensä.
"Ymmärrän. Minä voin tulla etsintöihin mukaan, onhan hänet nyt löydettävä", Alexandra sanoi ja varvisti taputtamaan toisen olkapäätä rohkaisevasti.

Alex osui hyvin arkaan paikkaan. Koska hänelle oli se ja ei ollut tai oikeastaansa puolikas sellainen. Hän oli ositain heitetty lapsukainen. Ei ollut isää, joka kertoisi miehistä ja äiti, joka halusi olla enemmän hänelle ystävä, kuin äiti. Mummi ei saanut olla mummi. Miten niistä raiteesta hän olikaan joutunut väärille teille ennen Filipin tuloa. Tulo oli pelastus, vaikka se sai nyt hoitaa hänen lastaansa Neeraa. Miten nopeasti hänestä oli tullut äiti hahmo ja eri rodusta mistä hän ei ymmärtänyt ihan kaikkea. Se on todellinen haaste Tatulle. Sitä oli turha selittää tälle naiselle, joka oli pistänyt syvälle aivoihin ihmissudeista.
" Kaikilla lapseilla on hyvä olla vanhemmat. " Tatu sanoi hiljaa.

Pää ja katse oli toisessa suunnassa, kunnes se käätyi katsomaan ovelle, kun ovea koputettiin. Sivullisena hän katsoi mitä oven suussa oikein tapahtui. Tarkalla korvillaan hän kuuli mitä oven juurilla oikein tapahtui. Oli se ymmärettävää, että isä halusi lapsukaisensa kotiin ennen pimeyttä. Tatu oli kuullut, että vampyyrit tykkäsivät imeä vauvoja, koska se oli niin hyvän makuinen veri.
" Minäkin voin tulla etsimään hänet. Minkä näköinen hän on? " Tatu sanoi ystävällisesti.
Ystävällisyys oli todella sellaista, vaikka ulkonäkö oli raskasta hevin näköistä musta nahkatakkia ja saappaat. Hän ei todellakaan sellainen mitä yleisesti hänen kaltaisensa olivat. Enemmän vaatetuksellaansa hän kertoi miten yksinäinen susi oli. Alex lupaa hän ei viittynyt edes kysyä, koska siitä tuli iso hälimölö. Lempeästi Tatu katseli miestä sinisillä silmillään. Jos ilta tulisi niin hän pyytäisi Neeran apua, jos tulisi ongelma varmasti Godric olisi myöskin apuna.

//Niin kannattaisi//

Vaikka Alexandra ei henkilökohtaisesti juuri välittänyt muista muodonmuuttajista, ei se olisi syy kieltää tulemasta auttamaan kadonneen lapsen isää.
"Minä käyn vetämässä ylleni vähän paremmat vaatteet, kun sinä kerro Tatulle tyttäresi tuntomerkit", Alexandra sanoi ja hymyili rohkaisevasti ennen kuin juoksi takaovelle, josta hän kiersi portaille ja asuntoonsa. Hän kiskoi päälleen mustat, yksinkertaiset vaatteet, jotka mahtuisivat pussiin. Kengät tulivat olemaan kestävät maiharit.

Tullessaan takaisin Alex oli jo ohittanut kuvailu vaiheen joka oli kuulunut:"Lilith on noin 120 senttiä pitkä, hoikka, paljon pisamia, punertava tukka, joka on puoleen selkään. Hänellä oli tänään farkut ja keltainen paita, keltaiset saappaat ja kevyt punainen pusakka." Hermostunut isä seisoi oven vieressä ja väänteli sormiaan. Alexandra voisi ehkä tarjota lopuksi kaikille kaakaota. Se auttoi kaikkeen.
"Missä hänet nähtiin viimeksi?" Alex kysäisi ja ei vaivaantunut laittamaan hiuksiaan kiinni, sillä hän todennäköisesti tulisi ottamaan jonkin koiran muodon.
"Meidän talon takametsässä", Bill vastasi heti ja huokaisi sitten: "Kumpa hän olisi vain eksynyt vähän liian kauas. Minä menen vielä koputtelemaan Leon ovea, kun tällä on se hyvä koira. Sinä osaat ajaa varmasti meille vieläkin?" Bill kysäisi ja kikkarapää nyökkäisi. Hän oli käynyt talolla parikin kertaa.
"Kiitos kummallekkin", hermostunut pappa sanoi ja väänsi kasvoilleen väkinäisen hymyn ja lähti tallustamaan

Alexandra tunki avaimensa, puhelimen ja ajokorttinsa kevyen takkinsa taskuun.
"Mennään, talolle ajaa viidessäminuutissa", Alex sanoi Tatulle ja heitti syrjään inhonsa ihmissusia kohtaan. Pienen Lilithin löytäminen oli tuhatkertaa tärkeämpää.

Tatu valmistautui kuuntelemaan mitä mies sanoi hänelle. Todella tarkaavaisesti Tatu otti tiedonsa vastaan, että minkä näköinen tyttö oli. Mitä Bil sanoi hänelle niin kuulosti aika helpolta löydöltä, mutta nykyiset naperot olisivat hyviä piiloutumaan minne tahansa. Pian Alexin oli saapunut seuraan ja Tatu nyökkäsi kiitoksi siitä, että hänellä oli helpompi löyttää pieni tyttö. Onneksi täydestä kuusta ei ollut vaaraa. Siinä asiassa hän itse olisi vaarallinen tytölle.
Ulos päästyään Tatu haistoi muutakin tapahtuvan hyvin kaukaa, mutta se sai hieman ihmettelemään, kun oli aurinko vielä taivaalla. Varmaakin edellisellä ilalla oli tapahtuut jotain mitä hän ei ole aijemmin haistanut. Se eipäilytti kovasti ihmissutta, mutta antoi asian olla nyt vain ja nyt täytyi keskittyä enemmän siihen pikkuruiseen tyttöön.

Tatu nyökkäsi Alexille ja asteli hänen perässään audolle. Toivottavasti nyt Alex ottaisi hänet audolle, kun hänellä ei ollut sellaista. Hän ei ihan oikein viittinyt muuttua sudeksi ja alkaa juosta muiden sekaan. Matkan ajan hän olisi vaiti ja sanomatta mitään. Hänen mieli oli, kuitenkin sanoa, että miksi Bil ei tullut heidän mukaansa. Varmaakin mies halusi etsi tyttöä muualta mailta, kun he. Toisinaan se oli ymmärettävää. Toisinaan parasta, että he menisivät kahdestaan niin ei tulisi hirveästi ongelmia heille ja muille. Omalta kohdalta Tatulla ei ollut ongelmaa, mutta Alexilla oli varmaakin oli.

//Anteeksi näin myöhään, kun eilen ja tänä aamuna kone tiltaili //