Agatha Sommers

Löytyihän se nappula. Pahoittelen mahd. virheitä, yritin kyllä lukea mahdollisimman tarkasti viestin lävitse useaan otteeseen.

Nimi: Unique
Ikä: 12
Ropekokemus: Olen roolipelannut muutaman vuoden, laadukkaammissa peleissä on tullut pelailtua vähemmän, mutta niissäkin ihan kiitettävästi.

Nykyinen nimi: Agatha Evangeline Sommers
Kutsumanimet: Aggie tai Aggy, harvoin Agatha
Syntynyt: 15.9.1932 n. klo 15:23
Kuollut: 13.8.1954
Ikä: fyysisesti 22-vuotias, henkisesti 56
Laji: Vampyyri
Motto: Carpe diem, ja nopeat syövät hitaat

Ulkonäkö:



Mitäänsanomattoman vaaleat, ehkä jopa maantien väriset hiukset ovat Aggielle vain toissijainen juttu. Lyhyeksi kynityt, mutta silti hienostuneen näköiset hiukset muistuttavat hämärästi 80-luvun kypäräkampauksia. Kahdeksan vuotiaasta asti olleet hiukset ovat yleensä saaneet negatiivistä huomiota eritoten pinnallisemmilta ihmisiltä. Agathan korkeat poskipäät reunustavat sirosti hänen hiuksiaan, mikä saa näyttämään naisen jopa jurolta. Hiukset saavat olla vapaina, vaikka niitähän ei saa edes kiinni. Agatha ei kiinnitä yleistä huomiota ulkonäköönsä, eikä varsinkaan hiuksiinsa, hänhän on uskomattoman vetovoimainen verrattuna ihmisiin.

Ennen muuttumista Aggyllä oli sinivihertävät silmät eivätkä ne olleet mitenkään harvinaisen omalaatuiset, sillä keskimäärin joka kolmannella ihmisellä on saman sävyiset silmät. Oli kuitenkin mukavaa sulautua ihmispaljouden joukkoon, sillä huomiota vähättelevälle ihmisille katastrofi olisi jotakin normaalista poikkeavaa. Nykyään punaiset tai mustat silmät herättävät kummastusta kaupungilla, joten neiti Sommers valehtelee käyttävänsä piilolinssejä, oikeasti hän käyttää vain harvoin piilolinssejä. Hassun muotoiset silmät jättävät usein Agathan persoonan tai muun ulkonäön ensinäkemältä huomiotta, sillä on todella outoa, jos ihmisellä on verenpunaiset tai mustat silmät. Tummanruskeat silmäripset ovat ohuet, lyhyet ja vaaleat verrattunat esimerkiksi neiti Sommersin kulmakarvoihin, jotka taasen ovat melkein mustat, mutta silti huolitellun näköiset vaikkei hän niitä koskaan ole sen pahemmin laitellut.

Agathan kasvot ovat soikion muotoiset, hyvin virtaviivaiset ja luisevat. Ne tuovat persoonallisuutta muuten niin tavallisen näköisiin kasvoihin, jotka ihmiset muistavat monien vuosien jälkeen tapaamisesta. Jos sattuisit tapaamaan neiti Sommersin kaupassa, hän varmasti jäisi päähäsi, syystä taikka toisesta. Hyvin omalaatuisen, mutta silti niin tavanomaisen muotoiset kasvot ovat lumivalkoiset ja kivikovat, joten koko Agathan olemus saattaa ensivaikutelman perusteella näyttää hyvin vihaiselta ja aggressiiviselta. Ellei halua saada sydän -tai epilepsiakohtausta (tai pahimmassa tapauksessa kuolla) kannattaa välttää Aggien kohtaamista pimeällä kujalla. Yleisesti kaunis neiti Sommers ei ollut sen pahemman näköinen kuin nytkään, mutta ennen "uudelleen syntymistään" häntä ei huomioitu yhtä paljon kuin nyt. Suurimmillaan Agathan kasvonpiirteet ovat muuttuneet vampyyriksi syntymisen myötä vahvemmiksi: leuka on kapea, poskipäät erottuvat selvemmin kuin aikaisemmin, nenä on huomattavasti pienempi ja otsa on pidempi. Sanotaan vaikkapa, että vampyyriksi muuttumisen myötä tullut vetovoimaisuus on ikäänkuin ihmisen omalla, henkisellä taajuudella, jota kukaan muu ei voi ymmärtää.

Ennen vuoden 1954 elokuuta Aggie oli hyvin pienikokoinen, mutta sai muutamia senttejä muuttumisensa yhteydessä. Tätä hän ei ole pannut pahakseen. Hyvin siro ja sulava Agatha on ainoastaan pituudeltaan 168 senttimetriä, eli missin mittoihin hän ei yllä koskaan enään. Vaikka Aggie ei enään koskaan tule pituutta kasvamaan, hän saa oikeilla vaattevalinnoilla näyttämään itsensä pidemmältä kuin oikeasti on. Kapeat ja sirot jalat nähdään usein polveen asti peitettyinä, mutta jalassa saattaa komeilla saapas kuin saapaskin. Hyvin massasta eroavia vaatteita käyttävä neiti Sommers rakastaa asusteilla leikittelemistä: hänellä saattaa nähdä montakin vyötä päällekkäin tai liudan rannekoruja kädessä. Laukuilla Aggie lisää pienen väripilkun asukokoinaisuuteensa.

Persoonallisuus:

Perusluonteeltaan hyvin iloinen ja vankan itsehillinnän omistava Agatha on hiljainen ja ujo vaaleaverikkö. Aggy on erittäin hiljainen, mutta sanavalmis silloin kuin uskaltautuu puhumaan toisille. Hän pysyttelee usein itsekseen, sillä vihaa huomiota muodossa kuin muodossakin. Agatha on vampyyri, mutta silti välillä erittäin kömpelö ja saattaa useimminkin takertua sanoihinsa pahemman kerran. Neiti Sommers on yleensä erittäin hiljaa, olipa hän yksin tai pienemmän joukon seurassa. Oikeasti hän on erittäin mukava ja sosiaalinen, muttei uskalla tuoda mielipiteitään esille, sillä pelkää hyljeksityksi tulemista.
Agatha Sommers purkaa tunteitaan yleensä mykkäkoululla sekä murjotuksella. Aggie myös inhoaa että ihmiset purkavat toisiinsa tunteitaan, ja ei siis voi hyväksyä väkivaltaa missään muodossa, vaikka tappaakin ihmisiä ruoakseen. Syy siihen, että vaaleaverikkö sulkeutuu kuoreensa saattaa johtua siitä, että hän on tottunut yksinäisyyteen ja käsittelee mieluiten ajatuksia ja tuntemuksiaan itsekseen. Agatha on lievästi sitoutumiskammoinen, eikä siis pysty olemaan kenenkään kanssa liian kauan tekemisissä. Liian läheiset ihmiskontaktit ärsyttävät ja ahdistavat Aggieta, joten hän pitää siis selvää välimatkaa toisiin ihmisiin.

Oman lajinsa, vampyyrien kanssa Agatha viihtyy hyvin ja oleskelee mielellään suuremmassa tai pienemmässä vampyyriporukassa. Harmi vain, että Aggie on kohdannut samanlaisiaan ainoastaan muutaman kerran, eikä hän siis ole oppinut vielä kaikkea itsestään. Agatha ei esimerkiksi tiedä, että hän on ihmisten silmissä henkeäsalpaavan kaunis ja vetovoimainen. Niin kuoreensa vetäytyvä ja hiljainen Aggie vihaa flirttailua, ja hänen olonsa tulee kiusalliseksi, jos joku osoittaa kiintymystä nuoreen naikkoseen enemmän kuin kaveripohjalla. Miehet ja pojat saavat neiti Sommersin tuntemaan itsensä pieneksi ja voimattomaksi, eikä hän viihdy yleensä miesten seurassa, sillä hehän kiinnittävät alituiseen Agathaan huomiota. Naispuolisten ihmisten tai vampyyrien seurassa Aggy tuntee olonsa kotoisaksi ja tukeutuu mieluummin naisten kuin miesten seuraan.

Menneisyys:

Isä Peter Kålle Sommers
Äiti Stina Anna Sommers(os. Hýsen)
Isoveli Thomas Elliot Sommers

Tukholmalainen Agatha syntyi 15.9 Tukholmaan, samana päivänä kuin hänen kaksi vuotta vanhempi veljensä. Agathan isä oli töissä kenkätehtaalla, eikä siis ollut pahemmin kotona. Pitkät ja raskaat työpäivät näkyivät herra Sommersin käytöksessä selvästi. Joskus hän saattoi lyödä Agathaa ja vaimoaan, muttei koskaan koskenut poikaansa, Thomakseen. Vaikka Aggylle ei jäänytkään pysyviä vammoja isänsä satunnaisista raivonpuuskista, hän ei enään koskaan viihtynyt isänsä kanssa kuin aiemmin. Aggie asui lapsuutensa Tukholmassa, Ruotsin pääkaupungissa. Näin ollen hän puhuu Ruotsia äidinkielekseen, mutta hallitsee sen lisäksi vielä Englannin, Latinan, Espanjan ja Iirin. Agathan lapsuutta voisi kuvata yhdellä sanalla: tylsä. Tavallisen ja tiukan lapsuuden elänyt Aggie ei koskaan unelmoinut mistään suuresta, sillä hänen katolinen äitinsä piti unelmoimista turhana. Agatha luopui laulajan ja monen muun supertäden uran ajattelemisesta, ja keskittyi kouluun tunnollisesti. Vårbålen ala-asteelta päästyään hänen keskiarvonsa hoippui kahdeksikon ympärillä, vaikka rouva Sommers painosti tyttöään opiskeleemaan yhä enemmän ja enemmän. Thrista Sommers oli sen kaltainen nainen, ettei hän voinut sietää kodissaan epäjärjestystä. Ennen yläasteelle siirtymistä Aggien perhe muutti Englantiin, mutta sisältä rikki oleva perhe kärsi vielä enemmän muutosta. Kuten arvata saattaa, ei kulunut puoltavuotta enempää kun isä ratkesi juomaan ja äiti sekosi totaalisesti. Silloin herra Sommers päätti lähteä vanhemman lapsensa kanssa takaisin Ruotsiin, vieden entisen vaimonsa kaikki rahat. Siitä lähin Thrista Sommers alkoi käyttää lääkkeitä masennuksensa hoitoon ja hän vaipui yhä kauemmas ulkomaailmasta. Agatha joutui katselemaan sivusta kuinka hänen äitinsä lakkasi syömästä ja juomasta ja katosi yhä kauemmas.

Viisitoista vuotiaana Agatha Sommers kyllästyi äitinsä hourailuihin, toimitti hänet paikalliseen mielisairaalaan, muutti Amerikkaaan ja alkoi kiertelemään erilaisissa baareissa laulajana. Hyvän lauluäänen omistava Aggie ei niin paljon rahaa keikoistaan saanut, mutta pystyi sillä maksamaan yksiönsä vuokran ja ostamaan siinä sivussa ruokaa itselleen. Oklahomassa asustaessaan Aggie haaveili muuttamisesta Sveitsiin, mutta rahaa jäin vain juuri ja juuri uusien vaatteiden ostoon. Pian hänestä sana kuitenkin kiiri läpi Oklahoman, ja yhä useammat halusivat neiti Sommersin laulamaan pubeihinsa. Siihen aikaan Aggie käytti nimeä Penny Preston, muttei viihtynyt kauaa aloillaan. Vuonna 1949, jo kaksi vuotta Oklahomaan muuton jälkeen hän vaihtoi maisemia ja muutti Arkansasiin, Fayettevilleen. Siellä hän esiintyi Tricia Claytonina, entisen kersantin ainoana lapsena. 'Neiti Clayton' osti kaupungin laitamilta oman asunnon, yksiön, joka oli erittäin lähellä kirjastoa. Näin hän löysi inhtohimonsa, kirjat. Suurimman osan vapaa-ajastaan Agatha vietti kirjastossa, lukien mitä erilaisimpia romaaneja ja komediakirjoja. Silloin hän työskenteli eräässä Muby nimisessä baarissa baarimikkona, mutta ansaitsi lisätienestiä laulamalla. Näin hän sai kasaan pienen rahaston, jonka hän käytti kirjoihin ja ruokaan.

Vuonna 1952, joulukuun kahdentenatoista päivänä Agatha muutti jälleen, tällä kertaa Mississippiin. Jacksoniin muuttanut Agatha vaihtoi nimensä Katia Morganiksi, joka oli pienyrityksen omistavan miehen ensimmäisestä avioliitosta oleva tytär. Katiana esiintyvä Aggie osti tällä kertaa asunnon suoraan ydinkeskustasta, osasyynä sen takia että kirjastoon oli tällöin vain muutaman sadan metrin matka. Agatha työskenteli läheisessä nappikaupassa myyjänä ja kuten arvattavaa onkin, hän alkoi vihaamaan työtään nopeasti. Silloin Agatha päätti aloittaa laulamisen uudestaan, ja jo pienestä asti musikaalinen Agatha hankki nopeasti muutamia iltoja paikallisiin baareihin. Pienet lisätienestit eivät olleet haitaksi, ja pian hän alkoi tapaamaan muita ihmisiä enemmän ja Aggiesta kehkeytyi sosiaalinen ja hauska ihminen muutamiksi vuosiksi.

Elokuun kolmantenatoista Agatha (silloiselta nimeltään Katia) lauloi eräässä baarissa (jonka nimi oli muuten Clark's), mutta huomasi jatkuvasti erityisen komean ja vetovoimaisen miehen tuijottavan häntä. Noin kolmekymppinen mies hymyili kammottavasti, kuitenkin erittäin kiehtovasti Agathalle ja katosi pian sen jälkeen. Esityksensä loputtua neiti Morgan (aka Sommers) päätti kiertää lyhyempää syrjäkujaa pitkin, jota hän käytti ainoastaan päiväaikaan. Hän kuitenkin sanoi pääsevänsä nopeasti karkuun mahdollisilta ahdistelijoilta, olihan hänellä nopeat jalat. Hänelle toivotettiin hyvää yötä, viimeistä kertaa. Noin kahden, kolmensadan metrin päässä asuntonsa etuovesta Agatha huomasi sen samaisen miehen tuijottavan häntä yhä. Häntä oli seurattu. Ahdistelijoita, jos mitä neiti Morgan inhosi yli kaiken, ja aikoi tehdä varsin selväksi, ettei suostuisi mihinkään mitä mies ehdottaisi.
”Kuule, voisitko lakata seuraamasta minua, minä en anna sinulle lupaa mihinkään”, Agatha sanoi pimeyteen.
”Minä en kysy lupia”, pimeys vastasi. Silloin varjoista astui esiin pelottavan, mutta erittäin kauniin näköinen mies, jolla oli pikimustat silmät. Siinä samaisessa sekunnin sadasosassa mies hyökkäsi Agathan kimppuun, ennen kuin neiti itse ehti silmäänsä väräyttää. Aggie tunsi, kuinka veitsenterävät kulmahampaat upposivat helposti hänen paljaaseen kaulaansa. Puhdas kipu valtasi Agathan kehon, lamautti hänen jokaisen solunsa ja raajansa, ja hän pystyi ainoastaan huutamaan kauhusta vampyyrin imiessä hänen vertaan. Siinä samassa paikalle ilmestyi toinen, henkeäsalpaavan kaunis mies, joka oli kuullut huudon. Agatha ei itse tarkkaan tiedä mitä tapahtui, hän muistaa ainoastaan että tuo toinen mies hyökkäsi Aggyn kaulassa olleen vampyyrin kimppuun. Kuului murinaa, ärjyntää ja huutoa. Nuo kaikki kuitenkin sekoittuivat siihen korvia rikkovaan kirskahdukseen, joka kuulosti siltä aivan kuin metallia olisi taivutettu. Viimeistään silloin yksi jos toinenkin ihminen heräsi syvimmistäkin unistaan, ja tokkuraisena kuunteli ulkoa kuuluvia tappelun ääniä. Agatha tunsi ainoastaan kammottavaa kipua, eikä siis huomannut kuinka toinen vampyyri nosti hänet maasta ja vei omaan asuntoonsa vuorille. Neiti Sommers kuuli selvästi sydämensä lyönnit ja ajatteli sen vetävän viimeisiään ja pian hän kuolisi. Tuntui kuin Kuolema itse olisi jahdannut häntä, ja vaikka kuinka hän juoksi, jalat eivät liikkuneet yhtään. Mies rauhoitteli kivusta huutavaa ja anelevaa Aggieta kuljettaessaan häntä kohti vuoria. Siinä matkalla Agatha aneli miestä tappamaan hänet, mutta mies vain naurahti ja hymyili. Kun he saapuivat vanhalle metsästysmajalle mies laski Aggyn sohvalle ja haki itselleen tuolin sohvan viereen. Siinä vaiheessa neiti Sommers ei enään kuullut sydämensä lyöntejä ja kipukin alkoi pikkuhiljaa laantua. Hän luuli kuolevansa.

”Kuuletko minua?” ääni kysyi.
”Oletko Jumala?”
”Ehei, en ole. Nimeni on Stefano.” Kuului selvää naurua. Hiljaista ja rauhoittavaa naurua. Se miellyttäisi varmasti sinuakin, jos vain kuulisit sen.
”Missä olen? Taivaassako? Oletko arkkienkeli?”
”En kirjaimellisesti. Olet vuorilla, kaukana ihmisasutuksesta”, Stefano vastasi nauraen.
”Mikä sinä olet? Enkelikö?”
”Ei, olen jotain kamalampaa, paljon kamalampaa.”
”Piruko?”
”Vampyyri.”
Sen sanan kuultuaan uudelleen syntynyt Agatha Sommers avasi silmänsä ja näki koskaan kauneimman näkemänsä miehen.
”Vampyyri?” Agatha kysyi hämmentyneenä ja katseli miestä tummanpunaisiin silmiin. Silloin Stefano huokaisi, ja alkoi selittämään mikä vampyyri on ja kuinka sellaiseksi tullaan. Hän myös kertoi omansa taustansa. Ei heti uskoisi, että hän on juutalainen ja asunut argentiinassa monia, kymmeniä vuosia. Stefano kertoi myös edellisillan tapahtumat sekunnilleen saapumisestaan.
”Sinä siis tapoit sen miehen siellä?” Aggie kysyi.
”Kyllä. Kun oli tuonut sinut tänne, kävin polttamassa hänet metsän keskellä”, Stefano vastasi äänessään silkkaa häpeää.
”Miksi minä selvisin? Sinähän sanoit, että hän aikoi tappaa minut”, Aggy sanoi.
”Luulen, että kun häiritsin häntä, hän erehtyi joko nuolaisemaan tai suutelemaan sinua kaulalle. Siksi sinä selvisit. Tai en tiedä, en ole mikään ekspertti tämän tapaisissa asioissa”, Stefano sanoi. Agatha kertoi oman menneisyytensä, kuinka hänen vanhempansa erosivat ja äiti lopulta sekosi. Hän myös mainitsi kuinka vaihtoi tiiviisti nimeään ja asuinpaikkaansa, jottei kukaan pystyisi jäljittämään häntä. He sopivat oikeastaan hyvin yhteen, ja Agatha jäi moniksi kymmeniksi vuosiksi asumaan Stefanon kanssa ja heille kehittyi lopulta rakkaussuhde. He esiintyivät avioparina, rouva ja herra Clarkseina, jotka molemmat ovat varakkaasta suvusta. He matkustivat yhdessä mm. Argentiinassa, Brasiliassa, Marokossa, Italiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Puolassa. He keskittyivät ruokailemaan pienissä kylissä ja viipyivät yhdessä paikassa enintään kaksi vuotta. Aggy oikeastaan nautti ihmisen tappamisesta, muttei tiennyt miksi. Hän sai uutta kiihkoa itseensä tapettuaan ihmisen, se on kuin yrittäisi tyydyttää loputonsa janoa. Joskus hänen itsehillintänsä petti, ja Agatha ajautui teurastamaan kokonaisen perheen. Stefano sanoi hänelle, että ensimmäisenä vuonnaan vampyyrit eivät hallitse janoaan kunnolla. Lopulta Puolassa heidän tiensä erosivat, kun Stefano halusi palata takaisin Yhdysvaltoihin, mutta Agatha halusi nähdä maailmaa yhä enemmän. Niimpä he ajautuivat erilleen.

Erottuaan ainoasta tuntemastaan vampyyristä Aggie päätti muuttaa takaisin Ruotsiin, saadakseen ainoastaan selville mitä hänen perheelleen oli tapahtunut. Isä oli kuollut muutamia vuosikymmeniä sitten, mutta hänen veljensä ja hänen lapsensa asuivat Malmössä. Tietenkään Aggy ei voinut näyttäytyä veljelleen, olihan hän yhä 22 vuotiaan näköinen. Vakoiltuaan heitä kuitenkin viikkokausia, hän sai selville myös, että heidän äitinsä oli kuollut melko nopeasti mielisairaalaan jouduttuaan. Se tieto masenti nuoren vampyyrin täysin. Tuntui kuin hänen voimansa olisi vedetty pois ja hän olisi taas tavallinen ihminen. Se suru oli niin polttavan painoinen, että Agatha melkeinpä masentui. Agatha piti äitinsä kuolemaa syynään ja päätti lähteä mahdollisimman kauas Ruotsista, mahdollisimman kauas kaikesta tuntemastaan. Masentuneena hän matkusteli useita vuosia pitkin Eurooppaa, kunnes eräässä maalaiskylässä kuuli puhuttavan Australiasta, erittäin karusta maasta. Jos Aggy siis muuttaisi Australiaan, hän voisi hyväksyä sen rangaistuksena itselleen. Hänpä siis juoksi Aasian halki, ui Australiaan ja yllättyi sen ainutlaatuisesta luonnosta. Hyvin kaunis ja ainutlaatuisen luonnon itselleen luonut Australia kiehtoi nuorta neitiä paljon, joten päätti jäädä asumaan sinne. Australiassa hän asui ensin Adelaidessa, ja esiintyi Anne Gympsinä, nuoren tietoteknikon lapsena. Hän viihtyi kaupungissa kirjastonhoitajana, mutta kuuli eräältä tutultaan vielä suuremmasta kirjastosta, joka sijaitsi Sydneyssä. Niimpä Agatha päätti muuttaa jälleen, mutta esiintyi tällä kertaa omana itsenään, hän vaihtoi ainoastaan sukunimensä Smithiksi. Aggie oli typerä ajatellessaan, että häntä jahdattaisiin.

Agatha asusteli Sydneyssä monia vuosikymmeniä, mutta konflikteilta ei vältytty. Australia sijaitsee melkein päiväntasaajalla, ja siellä aurinko porottaa melkein joka sekunti. Pahin "vahinko" tapahtui vuoden erään vuoden kesäkuussa, kun eräs mies kiinnitti huomionsa Aggyn ulkonäköön. Monet viikot paastonnut neiti Smith ei pystynyt hillitsemään janoaan ja teurasti miehen tämän kotona. Silloin Aggie vaihtoi taas maisemia, ja muutti Canberraan, Australian pääkaupunkiin. Varjoissa elävä Agatha tapasi muita kaltaisiaan ja ystävystyi Frank nimisen vampyyrin ja tämän vaimon Helenen kanssa. He molemmat muuttuivat keskiajalla, ensin Helene ja sitten Frank. Yhteiselo kahden muun vampyyrin kanssa ei sujunut yhtä näkymättömästi kuin aikaisemmin, totta kai ihmiset ihmettelivät, miksi he kaikki olivat henkeäsalpaavan kauniita. Silloin Agatha esiintyi Maria Foxina, Helenin serkkuna. Vaikka ihmiset kiinnittivätkin heihin ylimääräistä huomiota, he pystyivät elämään melkein näkymättöminä ihmisten nenän alla. Aggy kuitenkin kyllästyi Australian taianomaiseen luontoon, ja päätti jälleen kertaa vaihtaa maisemia. Hän valitsi kartalta sattumalta Bon Tempsin ja muutti uneksuvaan pikkukaupunkiin.

Roolipelausnäyte: Pelausnäyte lainattu omasta roolipelistäni, Sydney on tapahtumapaikkana. Agatha käyttää siis nimeä Agatha Smith. Huom! Näytteessä Aggie on ihminen, vaikka hän on oikeasti vampyyri, eikä siis siedä valoa missään muodossa!!

Kellanpunaiset auringonsäteet saivat melkein kaiken hohtamaan kuumassa Sydneyssä. Australia - tuo taianomainen maa. Sen lämpimät kesäillat ja leudot talvisäät saivat pakostikin hymyilemään. Punaposkinen, varsin sievä Agatha Smith käveli tienreunustalla. Hän nautti enemmän valoisista päivistä, kuin sarastavista aamuista.

Kypäräkampaus lainehti tuulen helliessä Agathan siroja kasvoja. Kauniit ja korkeat poskipäät korostuivat ainoastaan hänen hymyillessään. Nyt tosin Agatha ei hymyillyt, hän oli varsin jurona. Niin kaunis kuin aamu olikin, Aggie ei ehtinyt jäädä katsomaan sitä. Hänellä oli kiire kirjastoon. Lempikirjailijansa Sidney Sheldonin uusin teos oli saapumassa aamuvarhaisella Sydneyn kaupunginkirjastoon. Siellä hän vietti ajastaan suurimman osan, eikä välittänyt sen kummemmin muista asioista. Vihreät puut reunustivat kapeaa jalkakäytävää ylväinä ja kauniina. Mutta eihän Aggie niitä katsomaan ehtisi. Kyllä puita muuallakin näkisi, toisaalta nämä puut olivat harvinaisen vihreitä ja virkeän oloisia näin aamutuimaan. Maantien väriset hiukset olivat vapaina (eihän hän saanut niitä edes kiinni!) liihottaessaan suhteellisen hitaan kävelyvauhdin mukana. Aggy katseli tiukasti eteensä, eikä vaivautunut kääntämään katsettaan edes kauniille auringolle.

Sydneyn ainoa kunnollinen ja Agathan tarpeita vastaava kirjasto oli kiinni vielä ainakin kaksikymmentä minuuttia. Vaikka hän oli sitä mieltä, että kirjasto saisi aueta aikaisemmin, ei kukaan niin huomiota tavalliseen tallaajaan kiinnittänyt. Punertava rakennus seisoi mitäänsanomattomana lähellä oopperataloa, mutta Agathan mielestä se oli erittäin mieluisan näköinen. Enään 20 minuuttia kylmässä värjöttelyä, eiköhän hän selviäisi niistä ainakin puolet vikisemättä.

Noin kahden kolmen minuutin päästä Aggie alkoi käydä kärsimättömäksi. Ne minuutit olivat tuntuneet useammilta kuin hän saattoi kuvitellakaan. Herkeilemättömästi kelloonsa katsoneeseen neitiin yön vähäiset yöunet alkoivat vaikuttaa. Vain neljän tunnin yöunet olivat Agathalle varsin lyhyet, mutta hyvän kirjan keskeyttäminen oli liian vaikeaa. Verkkaisesti liikuskeleva Aggie seisoi paikallaan muutamia minuutteja, ennen kuin luovuttu. Hän päätti hakeutua sisälle, ettei hän saisi hypotermiaa (se on erittäin epätodennäköistä Australiassa, sillä se sijaitsee miltein päiväntasaajalla ja lämpötila saattaa kohota päivässä yli kolmeenkymmeneen celcius asteeseen, joten varmemmin Agatha saisi lämpöhalvauksen). Sydneyn aina niin ihana keskusta ei koskaan nukkunut, joten lämmintä kaakaota saisi ainakin jostain. Ehkäpä Café de Latté olisi sopiva paikka tälle lukutoukalle? Toivottavasti siellä hän saisi olla rauhassa.

Agatha Smith käveli kärsimättömänä kohti suosikkikahvilaansa. Café de Latté:sta neiti piti erityisen paljon sen takia, ettei kukaan koskaan kysellyt tai kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, ettei hän koskaan juonut tai syönyt mitään. He antoivat hänen syventyä rauhassa kirjaansa, ja Agatha jätti aina suurehkon rahamäärän pöytäänsä. Vaaleat hiukset hulmuivat kevyen tuulenvireen mukana. Nyt jos tuulta tarvittaisiin. Tavallisesti lämpötila saattoi kohota päivän aikana 34 asteeseen, mutta yöllä se laskisi nollaan. Aggie huokaisi helpotuksesta päästessään Café de Lattén oven eteen, mutta kappas, sen ikkunaristiköissä luki surkealla tekstillä "kahvitauolla, palaan pian". Sellaista, jos mitä Agatha ei voinut käsittää. Jos kerran oli töissä kahvilassa, miksi täytyi pitää erillisiä kahvitaukoja? Typerämpikin ihminen tajuaisi juoda omasta pussista, ehkäpä vielä ilmaiseksi.

Australialaiseksi Aggie oli hyvin valonarka: hän viihtyi paremmin sisällä, ilman aurinkoa. Herkästi palava neiti vihasi kertakaikkiaan rantoja. Järkeä maata jossain tulikuumalla hiekalla? Yhtähyvin voisi heittäytyä vaikka laavaan. Kauniisti kiitävätkään pilvet eivät saaneet Aggyn mielialaa nousemaan. Herkästi suuttuva Aggie inhosi, jos hän ei saanut haluamaansa. Päällisin Agatha ei vaikuttanut kireältä taikka turhamaiselta: lyhyet khakihousut pilkottivat tummanpunaisen tunikan alta. Suuret, kultaiset korvarenkaat korvissaan tallusteleva Agatha saattaisi olla varsin hauska näky, ellei neidin suuri otsa olisi kauttaaltaan rypyssä. Kulmat olivat kurtussa ja suu oli kireällä viivalla. Että Aggy osasi olla lapsellinen.

Palattuaan Sydneyn kaupunginkirjaston eteen Agathan mieliala muuttui: kirjasto oli vihdoin auki. Aggie hymähti ylimielisesti, mutta oikeasti hän oli hyvin iloinen. Toivottavasti kaikkia Sidney Sheldonin kirjoja ei olisi varattu, mutta hei, kirjastohan oli ollut auki vasta kymmenen minuuttia.

Sisältä kirjasto oli varsin mukava: vaaleat seinät saivat tilan näyttämään isolta ja suuret nojatuolit suorastaan huokuivat lämpöä ja pehmeyttä. Suuret pyökkipuusta veistetyt tiskit olivat varsin kauniita, niiden pinta oli lakattu kiiltäväksi ja ne olivat muutenkin erittäin kauniita. Sen enempää Aggie ei ehtinyt mieleensä painaa, sillä hän kiirehti nopeasti jo tutuksi käyneelle osastolle. Ulkomainen kirjallisuus kiehtoi häntä kovasti. Hienosti sovitetut romaanit olivat kirjojen aatelia. Ainakin niin Agatha ajatteli. Keltaiset kannet pilkistivät suoraan Aggien silmiin. Vaikka hän oli jo ennakkovarannut kirjan hän pelkäsi sen silti loppuvan ennen aikojaan.

”Mukava ilma tänään”, kirjastonhoitaja sanoi miellyttävällä äänellä Agathalle odottaessaan tietokoneen lukevan kirjan tunnuskoodin.
”Mm... Onhan se”, Agatha Smith sanoi tukahtuneella äänellä, eikä keskustelu sen enempää jatkunutkaan. Onneksi tietokoneet olivat siihen aikaan suhteellisen nopeita, joten kiusallista hetkeä ei jatkunut enempää. Ulkona aurinko oli jo korkealla.

Unique 2010 Ps. Kuvissa Twiggy

Hyväksytty.

Tervetuloa mukaan!

Voit nyt rekkailla foorumille.